Joululahjamme AngelSounds-kotidobbleri

Tilattiin tuollainen ja heti kokeiltiin, kun tänään kuitenkin jo 12+1 ja lääkärineuvolassa iltapäivällä sydänäänet kuului helposti. Minä sain niitä ääniä tovin etsiä, mies löysi ne minuutissa. Hih! Toivottavasti tää nyt rauhottas minun hermoja, sillä perjantain levollisuus oli jo tänään tiessään. Lääkärineuvolassa kaikki oli kunnossa. Kerroin ja olen joka käynnillä kertonut ihan avoimesti huolistani ja peloistani tilanteen jatkumisen suhteen, niin kovasti he siellä yrittivät rauhoitella, miten ollaan jo turvallisilla viikoilla ja miten jos keskenmeno olisi tullakseen se mitä todennäköisemmin olisi tullut ennen 12. raskausviikkoa. Lopuksi lääkäri totesi vielä, että tavataan sitten seuraavan kerran raskausviikolla 26 (muistelisin) niin mielessäni lisäsin siihen "toivottavasti". On tää kumma, että minun päähäni ei mene, että olen raskaana. Itse puhun koko ajan tilanteesta, joka on päällä. Pitäisköhän tässä alkaa joka aamu sanomaan itselleen, että olen raskaana, jos se sitten uppoaisi tuonne korvien väliinkin paremmin. :D

Vilkas vipeltäjä

Siellä hän oli tallessa ja turvassa. Vipelsi niin mahdottomasti, että ultraava kätilö ei meinannut pysyä mukana. Kätilö aina sanoi, että hupsis, sinne hän taas vilahti. Kova vipellys on kuulemma hyvä neurologinen merkki. Ultraus tehtiin vatsan päältä. Sanoi ennen ultrausta, että sinulta se varmaan jo onnistuu. En tiedä mihin viittasi, viikkoihin vai johonkin muuhun, mutta onnistui kyllä. Tyyppi jopa moikkasi meille siellä vipellyksen seassa ja saatiin ikuistettua se moikkaus myös kuvaksi kotiin. Yhteensä saatiin 5 kuvaa, joista kaksi oli niitä 4D-kuvia.

Hetkeksi hän siellä rauhoittui, että kätilö sai mitattua niskaturvotuksen, jota oli 0,7mm. Kuulemma hyvä luku. Käytiin myös kromosomitesteissä verikokeessa, sen tulokset kuullaan kolmen viikon päästä, jos siellä jotain hälyttävää on, muuten eivät soittele. Nyt sitten jännitetään kolmen viikon päästä jokaista puhelua. Kokoa hänellä oli 4,7cm ja laskettuaika näytti samaa kuin neuvolassa arvioitiin.

Nyt olen ollut hyvinkin rauhallinen yhden vuorokauden ja aina paniikin iskiessä katson vaan tuon pienen Lottopallomme kuvaa, jännää miten paljon rakkautta voikaan kokea jotain vielä niin uskomattomalta tuntuvaa kohtaan. Joululahjaostoksilla ollessamme mies halusikin sitten hurahtaneena näkemästään ostaa tulokkaalle pienen pienen bodyn. Ihanaa, kun sekin noin hurahtaa tuohon pieneen ihmeeseemme. <3

Etovan olon loppuminen ei ole täällä näköpiirissä. Rintavarustus on myös aika kovilla edelleen, ostin jopa yhden koon isommat liivit, mutta tuntuu, että onko nekään sopivat. Väsyttää ja paleltaa myös. Sitten huomasin, että tosiaan tuolta häpyluun yläpuolelta alkaa puskea pieni kumpu ulospäin, jopa mies sen näkee ja tuntee. Elintilaa siellä siis vain raivataan, hyvä niin. :)

Np-ultrapaniikki

Kyllä, olen saanut kehiteltyä itselleni taas uuden paniikin...tämä lyhyt aika tähän asti ei ole tainnut muuta ollakaan. Meillä lähestyy np-ultra ja pelkään kovasti, että entä jos siellä ei enää ketään olekaan hengissä. Toinen pelko liittyy siihen, että jos siellä onkin joku niin entä jos sillä ei olekaan kaikki hyvin. Eihän nämä pähkäilemällä parane, mutta silti sitä vaan kerran päivään saa sen paniikin päälle. Yleisesti olen ihan levollinen, mutta paniikin iskiessä kahlaan netin läpi kaikesta kauheasta. Eipä kai tällä historialla muuta voi odottaakaan. Harmittaa ihan, kun ei voi vain olla ja nauttia.

Viikonloppu meni ihan ok. Omat siideritölkit, ne alkuperäiset alkoholittomat unohdin huoneeni kaappiin, toivottavasti äiti ei sitä mene penkomaan. Äiti kyllä vissiin aavisteli jotain, hän kysyi koko viikonlopun aikana varmaan viisi kertaa, mikä minulla on, valittelin väsymystä, ilmavaivoja ym. En tiedä menikö läpi. Juhlissa juominen sujui ihan ok, otin jopa viiniä hanasta ja boolia maljasta, mutta mies joi ne kaikki jossain nurkan takana. Ilmankos se oli aika humalassa :D. Baarissa vetelin puolestaan alkoholittomia drinkkejä. Ainut mokkelo, joka kävi oli onnenmaljat, olin niin hermostuksissani yllätysjuhlien onnistumisesta, että onnenmaljoja juodessa otin suullisen kuoharia suuhun. Tajusin asian heti ja sylkäisin sen takaisin. Mies näki tilanteen...toivottavasti muut eivät. :D

Nyt poksahteli taas ihan uudet viikot rv 11 tuli täyteen, 12. viikko alkoi. Väsymys ja etominen jatkuu edelleen, samoin palelu. Kana ei maistu edelleenkään, mutta jauhelihan tuoksu on ihana, voisin syödä sitä vaikka raakana, jos se olisi mahdollista. Aiemmin tuntunut painontunne alavatsassa on siirtynyt nyt ylemmäs, häpyluun päälle. Huolen olen tosin saanut siitäkin, että en tunne repäisykipuja enää. Niitä tuntui tossa rv8-9, mutta nyt on ollut hiljaista..yhtenä yönä tuli taas asentoa vaihtaessa repäisy, mutta muuten aika hiljaista...liekö normaalia..

No päivä kerrallaan sinne ultraan...

Perheviikonloppu

Meillä on tähän asti kovin salailuoperaatio edessä, perheviikonloppu. Harjoittelin viime viikonloppuna operaatiota ystävättäreni luona, ei se sekään ihan putkeen mennyt. Ystävättäreni yritti syöttää minulle juustoja ja leipää, jossa on pellavansiemeniä. Aika työ oli saada itseni tästä suosta eroon. No, päädyin sanomaan hänelle, että meillä on hoitokuviot päällä ja sen vuoksi olen alkanut jo noudattaa raskaana olevan ruokavaliota ja jättänyt myös alkoholin pois. Kyllähän hän suoraan sitten jossain kohtaa kysyi, että olenko raskaana, jätin kommentoimatta ja sanoin, että en kommentoi nyt, sillä en aio kommentoida asiaa myöhemminkään, kerron kyllä sitten joskus, jos on kerrottavaa. Tämän kokemuksen jälkeen olen kauhun sekaisin tuntein lähdössä PITKÄKSI viikonlopuksi äidin valvovien silmien alle.

Tilannehan olisi ihan jotenkin sumplittavissa muuten, mutta meillä on pikkuveljen yllätyssyntymäpäivät tiedossa. Syntymäpäivät, joissa tarjoillaan alkoholia, kanasalaattia (kana on edelleen minulle eiei-listalla), kylmäsavulohta ja juustokakkua. Kaikki minun lempiherkkujani, mutta miten junailen tilanteen, että nyt en niitä syökään. Otanko lautaselle ja syötän salaa miehelle vai.. Alkoholi on isoin ongelmani. Sen avulla äitini on vuosia tiedustellut, missä mennään. Hän soittaa kerran pariin viikkoon kyselläkseen, oliko viikonloppuna juhlia. Itse olen, harmikseni, ottanut tavaksi kommentoida, että: "ei, pari lasia viinä otettiin". Tai sitten esimerkiksi viime viikonlopusta hän kysyi, että onko pää kipeä, johon vastasin, ei, juhlimme maltillisesti. Nyt jos sitten en juokaan alkoholia, herää epäilys varmasti. Olen juoninut mukaan alkoholitonta siideriä, jonka pullotan tavan siideripulloon. Tämäkin on hölmöä ja hankalaa, mutta en yksinkertaisesti halua vielä sanoa mitään, en halua nostaa heidän toiveitaan, jos sitten kaikki ei ole/mene hyvin. Oman ongelman muodostaa toki myös tuo pyöristynyt vatsanseutu (siis ei sen pitäisi vielä olla muuta kuin turvotusta, mutta isolta tuo nyt näyttää ja tuntuu vaatteissa). Tämän tosin pystyy helposti peittämään löysemmillä vaatteilla...kun niitä vaan muistaa ottaa mukaan.

Suunnitelma on valmis myös aamuja varten. Edelleen aamuisin olen aika heikolla hapella, mutta viime viikonloppuna testasin, että viinirypäleiden ja pringlesien avulla pystyn suoriutumaan aamupalasta, kunhan vain nautin näitä eväitäni hyvissä ajoin ennen aamupalaa. Huh, saa nähdä mitä tästä tulee, tämän reissun jälkeen toivottavasti olemme valehtelumme tällä erää valehdelleet, tavalla tai toisella.

Maailman ihanimmat äänet

Tuf-tuf-tuf-tuf-tuf-tuf-tuf-tuf-tuf-tuf-tuf...

Siellä se tikutti ja neuvolatäti sanoi, että tallessa on. <3 Ehkä ärsyttävintä ikinä, että tulee aina hirvee paniikki ja sitten pieni helpotus ennen taas seuraavaa paniikkia. Ihan yksinkertaista tuo kuuntelu ei näillä viikoilla kuitenkaan ollut. Aika akrobaattisessa asennossa sain siinä makoilla, että saatiin kohtu esille. Mutta siis oli tähän saumaan niin suuri onni, että kuului ne maailman ihanimmat äänet, oman pienen tyypin sydänäänet <3

Nyt yritän rauhoittua (helpommin sanottu kuin tehty) ainakin pariksi päiväksi. :D

Alamaha alkaa tuntua sellaselta tosi turpealta, sen seisoessa oikein tuntee sekä sisäisesti että ulkoisesti. Turvotustahan tämä on, mutta muutosta kuitenkin entiseen. Muutenkin maha on aika turvoksissa verrattuna esim. kesään, en voi enää pitää housujen nappeja kiinni istuessa. Muuta oireistoa: pahoinvointi aamuisin on hieman voimistunut, mutta en edelleenkään ole oksentanut, paleltaa ja väsyttää.

Tuhrupaniikki, taas

Taas pidetään hullua hulluuden partaalla. Aamulla huomasin, että ruskea tuhru on tullut taas vierailulle. Taas olen itkenyt ja pelännyt pahinta. Ärsyttää, että kun pelko on muutenkin läsnä, niin tällaiset jutut vaan ruokkivat sitä ja saavat minut aivan täysin paniikkiin. Huomenna menisi poksahdellen uudet viikot, mille en vielä koskaan ole päässyt. Saa nähdä päästäänkö sinne asti. Anteeksi synkkyyteni ja pessimistisyyteni, mutta en pysty tässä tilanteessa muuhun, vaikka olenkin lukenut, että ruskeat tuhrut voivat olla myös normaalia. Voi kun voisikin olla rennosti ja hyvillä mielin, odotella rauhassa ajatuksella raskaana kunnes toisin todistetaan.

Yö menee taas sydän syrjällään.

Ensimmäinen äitiysneuvolakäynti

Nyt mennään laskennallisesti viikkoa 8+2 ja tänään oli ensimmäinen äitiysneuvolakäynti. Mies oli mukana ja hyvä niin, sillä enpä olisi kaikkiin hänen sukurasitteisiinsa osannut vastata. Lähinnä käynti oli keskustelua asioista kuten ruoka, terveelliset elämäntavat, omat tuntemukset ja muut perusasiat. Kotiin saatiin iso nivaska luettavaa ja minulle annettiin äitiysneuvolakortti sekä sovittiin seuraava käynti, joka on lääkärikäynti np-ultran jälkeen. Verikokeita otettiin ja katsottiin paino sekä verenpaine.

Lopuksi täti ehdotti sydänäänten kuuntelua heidän vanhalla laitteellaan ja tottakai me suostuttiin. Hän tosin sanoi ennen kuuntelua, että kuuntelee vain sillä ehdolla, ettemme panikoidu, jos mitään ei kuulu, sillä näillä viikoilla ei välttämättä kuulu mitään. Oltiin molemmat, että joo, ei tietenkään. No niinhän siinä kävi, että eihän niitä ääniä kuulunut. Nyt sitten panikoiduin asiasta kuitenkin. Toisaalta on sisäinen rauha, että kaikki on hyvin, mutta toisaalta huoli ja pelko voimistuivat. Varattiin kyllä ensi viikolle välikuuntelukerta ja se täti sanoi, että kuuntelemassa saa käydä aina, jos siltä tuntuu. Nyt kuitenkin jäin pohtimaan, että maltanko odotella ensi viikkoon vai pitäisikö oman mielenrauhan takia käydä yksityisellä ultrassa varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Ääh, sekin on toisaalta turhaa, sillä minkäs me sille voimme, jos kaikki ei olekaan kunnossa. Hankalaa.

Oireisto on pysynyt samana. Edelleen etoo ja kuvottaa, mutta oksentamaan en ole joutunut. Etominen on ehkä hieman voimistunut, mutta elettävissä. Esimies kysyi eilen, että onko minulla kaikki hyvin, kun tunnuin aamulla olevan niin poissaoleva. Hmm...mitäpä vastaat..öö, huonosti nukuttu yö, ei muuta, vaikka tosiasia on, että olin vain niin pahoinvoiva. Rintojen kipuilu aaltoilee, välillä tuntuu kipeiltä, välillä ei juuri ollenkaan. Alavatsaan juiliminen äkillisten liikkeiden yhteydessä on alkanut tuntua tällä viikolla. Kana on aivan poissuljettu ruoka-aine, kun taas appelsiinimehu on suurinta herkkua. Näillä täällä. :)

Välkkyy se sittenkin!

Siellä hän kaikista säikäyttelyistä huolimatta köllötteli! Syke näkyi ja tyyppi hengaili ihan oikeassa paikassa. Hänet esiteltiin ensin isälle, sitten vasta minulle (oon niin kateellinen!!). No tunsi isäkin itsensä tärkeäksi. Kokoakin oli rv 7+2 verran, punktiosta olisi tänään rv 7+3, mutta kuulemma ihan normaalia silti. Harmittaa, että ei saatu kuvaa mukaan..:( Olisin voinut tihrustaa vielä sitä kotona, kun siinä hetkessä olin niin häkeltynyt, että en ihan pystynyt keskittymään näkymään. Sen verran huonot on nuo meidän sairaalan laitteet, että mitään selkeää siinä ei näkynyt alakautta...vaalea möykky, jossa vilkkui jokin piste, siis sydän.

Oireet ovat aikalailla pysyneet samana. Etova olo on voimistunut ja mitään ruokaa ei tee mieli, ei sitten mitään. Hedelmiä, kasviksia ja tuoremehua, niillä voisin elää. Paha olo painottuu eniten aamuisin ja iltapäiviin. Tänään vaan on juilinut alaselkää, että hetihän tässä puski paniikin päälle...oliko tämä sittenkin tässä. En varmaan koko loppuaikana pääse tästä pelosta eroon. Nyt hän kuitenkin siellä tällä hetkellä sykkii.

"Sinä olet valo, sinä olet yö, sinulla on sitkeä sydän, joka lyö kipinöitä tuuleen valaisemaan yötä pimeää." <3

Ennenkuin tipahtaa...

Taisipa nuolaista ennenkuin tipahtaa...tänään aamulla huomasin, että tulee vähäistä ruskeaa vuotoa, niinkuin valkovuoto on värjääntynyt rusehtavaksi, "oireet" ovat hävinneet tai poissa kokonaan. Itkuhan siinä aamulla tuli. Ei auta kuin odottaa vuotoa näköjään :'(

Eikö siis vieläkään?

Kummitädiksi kolmatta kertaa

Tänään tuli uutisia. Pikkusiskoni sai tänään pienen pojan, tämä on heidän toinen lapsensa. Samassa viestissä meitä pyydettiin kummiksi. Suostuimme tottakai, sehän on kunnia! Osasin kerrankin vuosien jälkeen aidosti iloita vauvauutisesta! :) Luulen kuitenkin, että omaan reagoimiseen vaikuttaa meneillään oleva tilanne. Jos toivoa omasta vauvasta ei olisi, voisi kateuden vihreä piikki pistää syvälle sydämeen.

Iloisen tulvahduksen jälkeen aloin miettiä tilannetta, kun sain kuulla tämän vauvan tulosta maailmaan reilu puoli vuotta sitten. Se oli romahdus. Olin viikkoa ennen uutista katsonut lääkkeellinen tyhjennyksen vaikutuksesta huurunenämme valuvan vessanpönttöön yhdessä pitkälle eläneen toiveen kanssa. En ymmärtänyt silloin, miksi kohtalo voi olla näin julma, että vie minulta sen ainoan toivonkipinän ja antaa siskolleni jo toisen. Nyt toivon, että kohtalo olisi edes vähän paikkailemassa tilannetta. Ei sillä, iloitsen kolmannesta kummilapsestani ja ensimmäisestä kummipojastani, mutta toivoisin myös sitä omaa pienokaista, toivoisin olevani äiti, en täti.

Tajusin tuossa samalla, että siskoni raskauden aikana olemme olleet yhtä aikaa raskaana yhteensä 10 viikkoa, minä kahteen otteeseen vielä toistaiseksi ilman tulosta. Jos ensimmäinen kerta olisi johtanut tulokseen, olisin kuukauden päästä samassa tilanteessa kuin siskoni nyt. En voi kuin vain toivoa, että nyt alkaneen tarinan loppu olisi onnellinen.

Etomista vai kuvitelmaa?

Nyt parina päivänä olen huomannut, että jos ruokailujen väli venähtää turhan pitkäksi, alkaa hillitön etominen. Tällaista ei ole ollut edellisissä pätkäraskauksissa, niin pohdin, miten suuri osa omalla halulla ja mielikuvituksella on tämän tuntemuksen kanssa. Aiemmista kerroista jäin kaipaamaan nimenomaan pahoinvointia ja nyt, kun sitä tuntuu, niin epäilen kuvittelevani sen. Vuosien varrella olen saanut kehiteltyäni itselleni varmasti koko raskausoireiden kirjon, olematta kuitenkaan raskaana. Nyt olenkin joutunut oikein miettimään, että ajattelinko pahaa oloa ennen sen tuntemista vai vasta sen jälkeen. Vastausta en ole saanut, raja on niin hämärä. Tänään oli lenkin jälkeen hyvin lähellä, ettei tarvinnut alkaa yökkimään. Mielikuvitustako? No, lähipäivät antanevat suuntaa siihen.

Eilen meillä oli iltatilaisuus, jossa tarjottiin illasbuffet juomineen. En ole tyypiltäni kovinkaan lasiin sylkevää sorttia ja jännitinkin etukäteen illan sujumista. Mukana juhlimassa oli miehen lisäksi kaksi ystävää. Suunniteltiin etukäteen, miten mies aina sopivassa tilanteessa siemailisi minun viinilasistani, jolloin epäilykset eivät heräisi. Olimme kyllä hoitokustannuksiin vedoten jo keksineet, että lähdemme autolla ja minä olen hävinnyt kivi-paperi-sakset-kisan ja joutunut kuskiksi, mutta olen aina ennen ottanut siitä huolimatta ruoan kanssa yhden lasillisen viiniä. Paikan päälle saavuttuamme päätin kuitenkin, että ei aleta kikkailla mitenkään, minä en vaan juo, enkä tee asiasta mitään numeroa. Ilta meni loistavasti ja iso <3 ystävilleni, jotka eivät sanallakaan maininneet asiasta mitään. Kyllähän he saattoivat aavistaa asian laidan, mutta minusta oli hienoa, että asiasta ei kuitenkaan puhuttu tai mahdollista aavistusta ilmeelläkään osoitettu.

On tämä vaikeaa, mutta kuitenkin aika ihanaa, varsinkin, jos tuo pahoinvointi on todellista, tulee tunne, että kaikki on toistaiseksi ihan hyvin.

3+

Tällänen näkyi clearbluen viikkonäytöllisessä testissä tänä aamuna alle minuutissa. Vielä hän vissiin mukana on ja pesää tekee ainakin sellanen nippailu yhdessä ja samassa kohdassa on vielä jatkunut. Hauras tämä onni vain on, kun jokainen asia, jonka sanon miehelle ääneen tai tänne kirjoitan tuntuu pirujen maalaamiselta seinille. Tuntuu, että nyt se sit loppuu, kun siitä puhun. Eihän se näin mene, mutta tällä historialla olisi varmaan ihmeellistä, jos en asiaan supervarovaisesti suhtautuisi. Kuitenkin kaksi erittäin karvasta pettymystä ja koettua keskenmenoa, ovat jättäneet syvät arvet tuonne sydämeen.

Eilen tuli epikriisi Naistenklinikalta, jossa mainittiin viime kertainen ovum abortivum. Mulle tuli hillitön itkukohtaus ja suuri pelko, että sama on edessä taas kerran. Eihän tässä auta kuin mennä päivä kerrallaan ja yrittää iloita jokaisesta päivästä, muuten menee monta tärkeää hetkeä kokonaan ohi. Helpommin sanottu kuin tehty...

Vauvantekohomma

"No eiks me ruveta vauvantekohommiin? 

Mä sanon "uuh" sä sanot "aah"
Ja siitä tulee vauva
Joo, mä sanon "uuh" sä sanot "aah"
Ja siitä tulee vauva
Se on simppelii..
Beibi beibi beibi
Hei!

Vauvanteko homma se on simppelii, siihen tarvitaan vaan äiti ja isukki..."

Kuuntelin eilen jotain vanhaa cd:tä ja sieltä soi ihan kuin kiusallaan tämä Soul Captain Bandin biisi. Kylläpä sitä oli tietämätön ja lapsellinen tuota kuunnellessa. Luotin ihan oikeesti siihen, että näinhän se menee. Vaikeuksia on vain joillain kaukaisilla tuntemattomilla ihmisillä ja eihän ne vaikeudet nyt niin yleisiä ole, en minä ainakaan tule niistä kärsimään. Jätettiin puoli vuotta ennen häitä e-pillerit pois ja turvauduttiin kondomeihin. Eräällä kerralla sitten kävi niin, että kyseinen väline meni rikki ja haettiin varmuuden vuoksi apteekista jälkiehkäisypillerit, kun hääpuku oli jo hankittu. Näin jälkeen päin ollaan naureskeltu tuolle tapahtumalle, turhaan meni nekin rahat. :D Muistan myös MONET kerrat, kun olen paniikissa stressannut unohtunutta pilleriä, little did I know. Toki jotkut voivat tuosta tulla raskaaksi, mutta ei se raskaaksi tuleminen ihan yleiselläkään tasolla tunnu kaikista helpointa olevan. Harvassa ovat he, joilla onnistuu kertalaakista, silloinkin kyse on usein vahingosta, iloisesta tai surullisesta sellaisesta.

Ehkä tämä ajatus siitä, että raskaaksi tulee pelkästään miestä koskettamalla juontaa juurensa koulun seksivalistukseen. Mielestäni on hyvä, että sitä on ja se on ravistelevaa luonteeltaan ja ehkä jopa pelottelevaa, mutta mielestäni jossain kohtaa esim. biologian tunneilla voisi tuoda esille myös tämän toisen puolen. Ehkä se ei olisi silloin niin iso järkytys, jos sen joutuu kokemaan. Omassa lähipiirissäni kaikki ovat tulleet nopsaan raskaaksi, toki yritystä on voinut olla muutamia kuukausia, mutta ei kenelläkään muulla yli neljää vuotta tai sitten se on vaiettu asia. Itse olen halunnut tuoda tätä asiaa julki ihan sen takia, että ihmiset, jotka ehkä salaa kärsivät lapsettomuudesta, kokisivat, että on olemassa muitakin. Itselle se on ollut ensiarvoisen tärkeää.

Voisinkin melkein jatkaa tuota biisiä seuraavilla sanoilla: Vauvantekohomma se on simppelii, siihen tarvitaan vain äiti ja isukki ja lääkäri ja muutama sairaanhoitaja tai kätilö ja laboratoriotyöntekijät ja synarelaa, puregonia, pregnyliä, lutinusta, punkteerausta, hedelmöitystä alustalla, siirtoa, pakastusta, piinapäiviä, testejä, paniikkia ja epätoivoa ja lopuksi ehkä onnistumista.

(Loppuun omasta olosta: siis rinnat on ihan julmetun kipeet!!! Lutinus loppui ja joka vessassa käynti on paperin tiirailua. Muuten ei mitään närästystä kummempaa tai no pissi on sellasta neon keltaista ja haisee erilaiselle tai haistan sen erilaisena, hajuaisti kun on muutenkin aika hyvin terästäytynyt. Lottopallo EI tykkää kahvin tuoksusta, mutta rakastaa kapriksia.)

Hämmennys

Tänään mennään pp14 ja sain puhelun Naistenklinikalta, hcg arvo pp12 oli 121,6. Siis tarkoittaa sitä, että olen raskaana, nihkeähköllä arvolla kuulemma, joten ei vielä täällä hihkuta onnesta, odotellaan ja mennään päivä kerrallaan. Viiimeksi alkaneessa raskaudessa, joka osoittautui tuulimunaksi oli hcg pp13 97, sitä sanottiin nihkeäksi myös, eli aika suuri pelko on, että sama toistuu kuin viimeksikin. :(

Pp 10 tuli tosiaan koko päivän pientä vuotoa, mutta se loppui illalla kuin seinään ja nukkumaan mennessä havahduin yltyneeseen kipuiluun rinnoissa. Etovaa oloa ja painon tunnetta alavatsassa on ollut oirelistalla sen jälkeen ja niinpä uskalsin tehdä eilen testin, joka oli positiivinen. Tänään aamuvirtsasta viikkonäytöllinen testi näytti viikkoja 2-3. Tässä kohtaa nostan edelleen tuota vyöhyketerapiaa esille, sillä sen jälkeen, kun sen aloitin, ovat molemmat tehdyt siirrot tuottaneet positiivisen tuloksen, lopputulos ei vielä tosin sylissä ole, mutta raskaus on alkanut, mikä nostaa mahdollisuuksia saada se vauva syliin asti huomattavasti.

Tänään loppuu keltarauhastuki, joten jännäksi vetää, miten tässä käy. Tällä hetkellä tuo meidän lottopallomme vielä kovasti siellä möyrii, toivottavasti jaksaa möyriä vielä tulevat lähes 9 kuukauttakin eikä hermostu noista kilpirauhasen vasta-aineista.

Pp10 ja vuotoa

Taitaa tämä kierros olla taputeltu. Jo eilen näytti vuoto alkamisen merkit ja nyt aamulla ei jäänyt kuvio enää epäselväksi. Ihmetyttää vaan, että vuoto alkaa jo nyt, kun yleensä keltarauhastuki pitää sen poissa punktiosta/inseminaatiosta tasan kaksi viikkoa. "Oireetkin" kyllä loppuivat pp8, kun rinnat alkoivat jo tuntua aivan normaalilta. No onneksi on ne pakkastyypit. Ei tuonut lottopallo nyt meille päävoittoa. Nyt nautiskelemaan lumesta ja illalla olevasta konsertista, eipähän tarvitse pähkäillä otanko siiderin vai en. :) (toki olisin halunnut tuota kysymystä pähkäillä)

Apuhautoja

Minulla on aina alkionsiirtojen jälkeen ollut apuhautoja mukana kuvioissa. Nuorempi karvakorvamme on enemmän mieheni perään ja makoilee illat hänen sylissään. Alkionsiirtojen jälkeen hän kuitenkin on joka kerta viihtynyt enemmän myös minun sylissäni ja niinpä tälläkin kertaa tuo pikkuinen apuhautoja on löytänyt tiensä minun syliini <3 En tiedä johtuuko tämä minusta säteilevästä keltarauhastukihöyryistä vai aistimuksesta, että nyt tuo ämmä tarvitsee vähän hellyyttä ja rakkautta, mene ja tiedä, mutta hyvälle tuntuu. Toivottavasti vaan siitä, että hän siinä alamahan paikkeilla oleilee, ei ole haittaa itse alkiolle tai sen kiinnittymiselle. Äskenkin tässä sohvalla katselin Dawson's Creekiä (ihanaa, että tulee uusintana!!) herra apuhautojan makoillessa sylissä. :)

Kyllä tällä taipaleella on ollut enemmän kuin ihanaa, että on noita karvaisia rakkaudenkohteita lievittämässä äitiyden kaipuuta. Molemmille heille isot <3 <3

Väsymystä ja levollisuutta

Keltarauhastuki väsyttää minua joka kerta. Olin jo unohtanut, miten paljon. Tuntuu, että työpäivät ovat todella raskaita, kun väsyttää ja on ärtynyt. En tiedä johtuuko minun tuntema väsymys osittain myös tuosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta, mutta väsymystä on ollut ilmassa. Muutenkin tämä keltarauhastuki on piinapäiviä viettävälle aikamoista turhien toiveiden herättelyä. Rinnat on kipeet, mielialat heiluu, painon tunnetta tuntuu alavatsalla ja muuta yhtä mukavaa sivuoiretta pukkaa ja saa jo kuvittelemaan vaikka mitä, vaikka samat oireet ovat toistuneet aina keltarauhastuen aikaan.

Toisaalta tällä erää minut on vallannut myös jokin uskomaton levollisuus. Aina hoitohistoriassani piinapäiviä on vietetty täällä lievässä paniikissa ja hysteriassa, mutta tällä kertaa olen kovin levollinen. Tähän osoittelisin syylliseksi vyöhyketerapiaa,  jossa sai käsiteltyä aiheeseen liittyvät lukot, sillä mitään muuta ei elämässä ole muuttunut sitten viime kerran. Tosin luulen, että tämä rauhallisuus poistuu viimeistään viikonloppuna, kun testipäivä lähenee. :) Jänniä aikoja elellään. . .

Pp4 mietteet

Pp4 menossa, ei oireita, tai ei ainakaan edelliseen tuoresiirtoon verrattuna poikkeavia tuntemuksia. Viimeksi kirjasin kaikki oireet jokaiselta piinapäivältä ja siellä lukee: rinnat kipeät, väsyttää, maha ei vieläkään tunnu punktion jäljiltä ihan omalta. Saman kirjoitin tänään. Erotuksena yöllä tuntunut vatsakramppi, mutta en ole aivan varma oliko se unta vai totta.

Mietin tänään, miten vuosien varrella on tullut tehtyä matka lapsenteon lyhenteisiin. Kuinka paljon onkaan tullut tietoa lisää... Ennen en tiennyt, mitä tarkoittaa pp ja nyt mennään ihan sujuvasti pp4:sta. En olisi osannut suomentaa myöskään kaikkia seuraavista lyhenteistä, dpo, kp, iui, ivf, icsi, pas, hcg, e2, rv tai mitään tähän liittyvistä, nykyisin ne ovat meillä jo ihan normaalia ruokapöytäkeskustelua. Myös mies on näiden neljän vuoden aikana päässyt lyhenneviidakkoon tutustumaan ja ymmärtää hoitopuhettani ihan sujuvasti.

Toisen matkan olen tehnyt naiseuteen. Olen oppinut tuntemaan kehoani ja sen viestejä aivan eri tavalla kuin aiemmin. Välillä ystävieni kanssa keskustellessa tulee ihmeteltyä, miksi he ovat näin tietämättömiä jostakin kiertoon liittyvästä asiasta, kuten esim. milloin hedelmöitys on mahdollista tai miksi valkovuoto on välillä erilaista, mutta joitakin samoja asioita tuli pohdittua tai oltua kiinnittämättä niihin mitään huomiota itsekin ennen tätä matkaa. Olen kyllä oppinut itsestäni paljon, tiedän, miten kehoni missäkin kohtaa kiertoa toimii. Tästä syystä ei varmastikaan koskaan voi vaan unohtaa asiaa vaan limoista ja nippailuista tietää ovulaation olevan päällä tai rintojen arkuuden hävittyä tietää kuukautisten alkavan parin päivän sisällä. Joten vaikka kuinka kaikki neuvovat vain unohtamaan, luulen. että tälle tielle joutuneet eivät siihen pysty, ainakaan helposti.

Näillä mietteillä tässä osoitteessa.

Lottopalloja vol.2

Siis uskomaton sattuma! Pistin pregnylin maikkarin lottopallojen kanssa samaan aikaan ja vitsailin laittavani ihmislottopallot pyörimään, no...7 palloahan sieltä putkahti, yksi siirrettiin ja 6 (!!!!!!) laitettiin pakkaseen. Edellisessä IVF:ssä tulos oli yksi siirtoon ja 3 pakkaseen, joista vain yksi kesti sitten sulatuksen, joten eihän tuo 6 pakkasessa minkään suurperheen tae vielä ole, vaikka toisaalta, jos ihmisen elämän katsoo alkavaksi hedelmöityksestä, niinkuin Päivi Räsänen tekee, niin hitto, sitähän ollaan suurperheen äiti! :D Heh, mutta tosissaan ajateltuna tällä lukumäärällä lienee todennäköisempää, että ainakin jokin niistä saataisi pas:iin, toivottavasti. :) 15 munasolusta kaikki olivat kypsiä ja 9 oli hedelmöitynyt, joten ne lisänumerot jäi sitten kelkasta pois. Toivotaan siis, että näillä seitsemällä se päävoitto sieltä tulisi.

Pakko tämän tuloksen jälkeen on pohtia sitä seikkaa, että onko käymästäni vyöhyketerapiajaksosta ollut oikeesti näin paljon hyötyä. Edellisellä kerralla munasoluja tuli reippaasti, mutta läheskään kaikki eivät olleet kypsiä saatikka hedelmöittyneet. Mene ja tiedä.

Nyt kuitenkin tuolla kohdun seinämien poimuissa köllöttelee pikkuinen lottopallo, joka haettiin pinkeissä korkkareissa ja jolle soitettiin koko kotimatka asennemusiikkia. <3 Sitten vaan kohtuviinillä piinapäivien viettoon! (Kunhan vaan nuo kilpirauhasvasta-aineryökäleet osaisivat olla hyökkäämättä alkioni kimppuun.)

15

Punktiopäivä ja munasoluja saatiin 15. Ovatko kaikki kypsiä, sitä ei vielä tiedä, kuten ei sitäkään, kuinka moni hedelmöittyy. Jännäillään nyt sitten tässä huominen. Jos kaikki menee hyvin, siirtoon päästäisi keskiviikkona. Toivotaan, että taistelutahtoa heistä löytyy samalla mitalla kuin vanhemmistaankin. Hoitaja totesi, että vähäisempi määrä (kuin viimekerralla) voi tarkoittaa parempaa laatua, mutta minun kohdalla tämä määrä ei kuitenkaan ole keskimääräisesti vähäisimmästä päästä. Mutta määrä oli kuitenkin sen verran vähäinen, että suurentunutta hyperstimulaation riskiä ei pitäisi olla, mikä vaivasi viime kerralla, jee!

Jouduin itse punktion aikana pyytämään pariin otteeseen lisää lääkettä ja esilääkityksen ennen toimenpidettä otin myös. Esilääkitys oli paikallaan, en osannut enää jännittää niin paljoa. Kaikki lääkemäärä aiheutti kuitenkin aika pahan olon, ihan kuin krapulan, mutta se minulla oli viimeksikin. Toimenpiteessä minua tarkkaillut hoitaja oli sydämellisin kohtaamani tähän mennessä. Ihanasti hän kannusti ja kertoi mitä missäkin kohtaa tapahtuu.

Nyt ohjelmassa on sokerihumalahakuista karkin ja jätskin syöntiä. :P

Lottopalloja

Tänään pyörähti maikkarilla ensimmäisen historiallisen kerran lottopallot klo 22:22 tai jotain ja samaan aikaan toisaalla tuikattiin vatsamakkaroihin pregnyl, joka saa toivottavasti ihmislottopallot pyörimään. Täysosumaa maikkarin palloista ei tullut, toivotaan siis, että ihmislottopallot toisivat voiton, vähintään lisänumeroilla.

Eilen kävin kurkkimassa kehittyviä lottopalloja ja niitä oli kuulemma pitkälle toistakymmentä..ei siis ollut annoksen laskusta hyötyä, munasarjat pukkaa paljon rupulaatua. Vähän taas oli kurja fiilis käynnin jälkeen. Erikoista oli se, että paikallisen lääkärin mukaan punktio ei ole ainakaan maanantai, ovat liian pieniä, korkeintaan tiistai, todennäköisesti keskiviikko. Naistenklinikalta kuitenkin määrättiin punktio maanantaille. Kysyin syytä, naistenklinikan lääkärin mukaan ihan sopivan kokoisia olivat. Hmm.. Ei ole oikein kova luotto tähän toiseenkaan arvontaan. Onko kyse siitä, että Naistenklinikalla ei ole tilaa muille päiville vai siitä, että paikallinen naistentautien poliklinikan johtava lääkäri ei osaa hommaansa. Nähtäväksi jää, mutta suurilla toiveilla ei edetä tässä osoitteessa.

Jännitystä ilmassa

Huomenna olisi ultraus ja tuomio, kuinka monta munasolua sieltä olisi tulossa. Viimeksi oli 7 hyvän kokoista tässä vaiheessa ja useita pieniä. 8 saatiinkin sitten hedelmöitettyä, joten aikalailla tuo luku kertoo suuntaa tulevasta minun kohdallani. Tähän kierrokseen annosta laskettiin 25 IU, joten voi olla, että tulos ei ole kummoinen, mutta toivottavasti sitten laadukas. Aika hyvin kipuilee tuonne munasarjojen kohdille ja olo alkaa olla ihan turpea.

Eilen käytiin vielä mökillä saunomassa ja uimassa, tuli irtiotto arjesta tarpeeseen! Syksyssä ja sen väreissä sekä tuoksuissa on jotain niin ihanaa, että en voi kuin olla hiljaa teekupin ääressä ja nauttia. Huomenna sitten vielä voimienkeruureissulle kotiseudulleni, missä minun sydämeni ja sieluni minua odottelevat. Siellä syksy on vielä aistirikkaampaa aikaa kuin täällä etelässä, joten toivottavasti hyvissä voimin reissun jälkeen hyvällä saaliilla tulevaan koitokseen. :)

Siivouspäivää ja matkahaaveita

Meillä on lauantait aina siivouspäiviä. Siivouksen alottaminen on aina yhtä tuskaa ja minä ainakin osaan jalon vetkuttelun taidon siinä hommassa. Toisin oli opiskeluaikana... Kun oli tentti tulossa ja olisi pitänyt lukea, niin kyllä silloin siivous sujui varsin jouhevasti. Hitsi, pitäsköhän alkaa opiskella jotain, pysyisi ainakin koti siistinä. :) Mutta, kun sen siivouksen saa alulle, niin sehän on mitä terapeuttisinta. Ajatukset on kahlittuina tahroihin ja pölyihin, ei ehdi ajatella kasvavia munasolujaan. Meillä on muodostunut vuosien varrella siivoukseen selvä rutiini, molemmat tietää, mitä tekee, joten loppujen lopuksi nämä ovat oikein mukavia päiviä. Tänään bonuksena oli lakanoiden silittäminen, mutta sen minä teen lauantaina enemmän kuin mielelläni. Kotona pienenä äiti silitti lakanoita lauantaisin ja kuunteli radiosta iskelmämusiikkia. Välillä itsellekin tulee samassa puuhassa vastaava tarve, vaikka muuten kyseinen genre ei suosikkeja olekaan, mutta silittämiseen ja lauantaihin se jotenkin kuuluu. :)

Siivouksen lisäksi minut valtasi tänään aivan suunnaton matkakuume. Haluaisin syyslomalla jo reissuun, mutta miehen opiskelut taitaa tuon haaveen estää. Pariisi tai Praha olisi tähän vuodenaikaan varmaan ihan kivoja kohteita. Olen jo katsellut hotelleja ja lentoja, äh, ei koskaan pitäisi, kuume vaan nousee. Pähkäiltiin, että jospa sitä suunnittelisi uudeksi vuodeksi matkaa Pariisiin. Onko kenelläkään kokemusta, millainen kohde Pariisi on tuohon vuodenaikaan? Hienointa haaveilussa ja suunnitelmissa oli tällä kertaa se, että mieleen ei tullut ensimmäisenä raskauden mahdollisuus ja mahdollinen vaikutus matkaan. Kyllähän se sieltä kuitenkin puski takaraivosta läpi varmaan ihan kettuillessaan, mutta edistystä oli se, että suunnittelu ei lähtenyt sillä kysymyksellä liikkeelle. Alkaa vissiin jo vuodet katkeroittaa.

No, mutta tänä iltana meillä on tiedossa ranskalainen ilta. Meillä on menossa tälläinen "kahden tähden arvostele mun illallinen"-systeemi. Viime viikolla minä (joka en oikein ole ruoanlaittaja, leipoja kylläkin) tein paahdettuja juureksia alkupalaksi, pihvit ranskalaisilla ja sinihomejuustokastikkeella pääruoaksi ja uuniomenat jälkiruoaksi. Nyt on miehen vuoro ja tiedän kyllä, että sieltä on tulossa jotain todella hyvää, hän on se meidän masterchef. Hyvää lauantai-iltaa kaikille! :)

Puregon

Lähti eilen liikkeelle tämä aine. Annoksella 100 IU päivässä. Pistäminen sujui hyvin vanhasta tottumuksesta. Muistan kaksi vuotta sitten, kun neulakammoisena aloin pistämään inseminaatioita varten. Se oli silkkaa paniikkia ja huutoa. Suunniteltiin jo, että mies kulkee illan neula kädessä ja tuikkaa huomaamatta. No siihen ei onneksi tarvinnut mennä. Nyt vanhana neulatyynynä toimenpide oli jo oikeastaan täysin kivuton. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Viimeksi meni 125IU päivässä ja tuloksena oli yli 20 munasolua, joista kypsiä oli päälle 10, joista hedelmöittyi 8. Yksi siirrettiin tuoresiirtona, pakkaseen saatiin 3, joista 1 selviytyi. Heillä lienee annoksen laskussa ajatuksena, että saataisiin panostettua laatuun, en ole tullut kysyneeksi. Minulla kun on nuo PCO-tyyppiset munasarjat, niin ne tuppaa näköjään tehdä paljon huonolla laadulla. No, jospa tää uusi annoskoko toisi laatuun parannusta. Pelkona toki on, että kypsyykö siellä ollenkaan tarpeeksi niitä soluja.

Herkistely alkoi jo tänään. Töissä tapahtui yksi aika mitätön juttu, jossa minun olisi pitänyt ratketa kahteen suuntaan. Kun en tähän kyennyt, tuli itku ja sitä jatkui vielä työpäivän jälkeenkin. Ne on nää hormoonit, kun pistää rouvan pään näköjään sekaisin. No toivotaan, että pistäisivät elämänkin sekaisin. Onneksi kotona oli odottelemassa kaksi karvakorvaa (kissat), joilta saa ruokaan sidottua ehdollista rakkautta. <3

Ihmiset ympärillä

Tänään oli tipahtanut postilaatikkoomme Simpukka-lehti. Tällä kertaa teemana oli vertaistuki ja sosiaalinen tuki. Tärkeitä aiheita. Itse olen saanut paljon vertaistuesta. On ihanaa, kun voi puhua ja kirjoittaa tuntemuksistaan ihmiselle, joka tietää, mistä puhun. Kun olen perheeni kanssa käynyt läpi tätä lapsettomuuttamme, ei siellä oikein olla osattu olla tukena vaan kaikki kliseet ja esimerkit on kuultu jo niin moneen kertaan, että en enää asiasta perheeni kanssa keskustele. Tämä vaivaa erityisesti äitiäni, mutta en halua myöskään pahoittaa mieltäni kuuntelemalla tarinaa, kuinka se ja tämä oli saanut lapsen, kun unohti koko homman, kuinka stressaan liikaa asiaa ja kuinka en voi ajatella asioista näin tai noin. Turhauttavaa, kun on jo useamman vuoden ajan yrittänyt selittää, miten meidän tapauksessa edes päällä seisominen ja kukkuun laulaminen ei auta, vaan kaikki on nyt lääkäreiden ja lääketieteen käsissä, ja silti ei ymmärretä. Tässä tilanteessa vertaistuki ja vertaisryhmän tuki on ollut minulle kallisarvoista. <3

Vertaistuen lisäksi on ihanaa, että on olemassa ystäviä, jotka ovat tukena ja myötäelämässä iloja ja suruja, ystäviä, jotka eivät tiedä ja ymmärrä täysin, mutta yrittävät olla tukena ihan vaan olemalla omia itsejään ja kysymällä silloin tällöin, mitä kuuluu. Itsellä on lisäksi käynyt erinomainen tuuri esimiehen kanssa. Minun esimieheni on tukena projektissamme sekä henkisellä tasolla, että konkreettisesti lääkärijärjestelyjen ja muiden työn käytännön asioiden sujumisen suhteen. Opettajana lääkärikäyntien järjestäminen on joskus turhankin hankalaa, kun lapsia ei voi yksinkään jättää. Hän on aina muistuttanut, että työ on vain työtä ja tämä projekti on elämää. Esimieheni sanoikin joskus, että hänestä tuntuu, kuin tämä olisi myös hänen projektinsa, niin kovasti hän kuulemma puolestamme jännittää ja toivoo.

Näiden ihanien ihmisten lisäksi on helpottavaa, että elämässä on myös niitä, jotka eivät tiedä tästä projektista mitään. He eivät näe sääliä katsoessaan minua, he eivät luokittele minua, he eivät esitä kysyviä katseita tai tutkaile mahanseutua ja heidän kanssaan keskustellessa voi itsekin unohtaa hetkeksi oman vajavaisuutensa ja antaa päälle sen kaipaamaa tuuletusta. Minulla niitä on vähän, kun tykkään niin paljon puhua kaikesta, mutta ainakin 18 pientä ekaluokkalaista, jotka kaikki ovat kuukaudessa valloittaneet oman lokeronsa sydämestäni, kuuluvat tähän joukkoon. Heitä on niin ilo seurata, yksikään päivä ei ole samanlainen.

Vaikka perheeni ei olekaan asian suhteen kaikista ymmärtäväisimpiä, on toki tärkeää, että he ovat olemassa ja osoittavat välittämisensä tuolla kaikella hössötyksellä. Vanhempien seurassa saa heittäytyä lapseksi ja pyytää äitiä edelleen vaahdottamaan shampoon pitkiin hiuksiin saunassa. Onneksi tässä maailmassa ei tarvitse selviytyä yksin vaan ympärillä on erilaisia ihmisiä, joista saa erilaista voimaa selvitä tämän maailman myrskyissä.

Päänsärkyä

Minuu on nyt koskenut päähän parina päivänä... Liekö syynä sää, sataa ja on harmaata, niskahartiaseutu vai synarela. Edellisessä IVF-hoidossa ei ollut oikeestaan mitään sivuoireita, joten vaikee verrata. Menkat alkaa olla nyt ohi, joten keskiviikon ultrakäynti toteutuu suunnitellusti ja pistokset varmaan alkaa tuolloin myös.

Elämä 31-vuotiaana alkaa tälleen viikon jälkeen jo tuntua taas ihan normaalilta. Juoksu kulkee kivasti, paino on viikonlopun mässäilyjen jälkeen palautunut ennalleen ja töissä uudet oppilaat alkavat tottua pikku hiljaa minun tavoille. Syksy kun tulisi vielä kunnolla päälle tuoksuineen ja kirpeine aamuineen, niin mielihän olisi varsin pirteä.

Syksyyn toki liittyy aina tietynlaista haikeutta. Eilen näin ensimmäisen hanhiparven, joka suuntaa muille maille, kyynelhän siinä taas vierähti. Itse asun töiden takia paikkakunnalla, joka ei tunnu kodilta, oma koti on tuolla jossain kaukana. Sinne haluaisin vielä joskus palata, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Muuttolinnut puolestaan palaavat aina kotiin, niitä ei kukaan estä. Tästä syystä aina keväisin ja syksyisin muuttolinnut saavat kyynelkanavat auki, itkupilli... :D "Niinkuin muuttolinnun tie, ain elonpolku varmaan kotiin vie. Ja mielen lämmön suuren saa, tää kaunis armas synnyinmaa." Näihin tunnelmiin, saunasavuja tuoksutellen hyvää lauantai-iltaa!

Hyvää alkanutta viikkoa!

Tässä osoitteessa sumutellaan synarelaa ja ensimmäiset sivuoireet on jo havaittavissa...tai sit mulla on vaan hermo vähän kireemmällä :D Apteekkiin hukutettiin rahaa, kun käytiin hakemassa Puregonit, lisää Synarelaa varmuudeksi ja thyroxinia. Viimeinen tosin on ihan lähes ilmainen edellisiin verrattuna.

Viikonloppuun kuului syntymäpäivien juhlinta, omien siis. Taas yksi ikävuosi lisää. En voi olla miettimättä jokaista uutta ikävuotta askeleena poispäin hedelmällisyydestä. Vaikka Helsingin naistenklinikalta tuulimunaraskauden jälkeen kovasti vakuuteltiin meidän olevan heidän potilaistaan nuorimmaista päästä, tuntuu, että aika vaan valuu tiimalasissa. Tästä ajatuksesta yritettiin päästä vyöhyketerapiassa eroon, huonolla menestyksellä näköjään. :D Vyöhyketerapiassa nimenomaan terapeutti painotti, että ei saa ajatella jotakin puuttuvan, sillä puute vahvistaa puutetta. Nyt vaan illalla ilmapalloihin hölmöjä ajatuksia ja taivaan tuuliin.

Näissä tunnelmissa on aloiteltu tätä viikkoa tässä osoitteessa, mutta toivotaan, että se tästä vain paranee.

Ps. Jos sinä joku olet tälle sivulle eksynyt niin jätä rohkeasti kommenttia, vaihdan mielelläni ajatuksia. :)

Minä täällä, sinä siellä!

Ensimmäinen kirjoitus

Hihii, uskaltauduin viimeinkin luomaan itselleni blogin! Olen haaveillut tästä jo pitkään, mutta taitoja on täytynyt hieman hioa, ennen kuin tämä oli mahdollista.

Olen kolmekymppinen naimisissa oleva nainen, kahden kissan mamma ja useamman lapsen "päivä-äiti" eli opettaja. Omia lapsia ei neljän vuoden yrityksestä huolimatta ole ilmestynyt, taitavat olla äitiinsä tulleita, itsepäisiä pirulaisia. Olemme käyneet läpi neljä inseminaatiota, joista tuloksena yksi rv5 ulos tullut "onnenkantamoinen", yhden IVF:n, jossa ainut pakastealkionsiirto tuotti tuulimunaraskauden "huurunenä" ja nyt on alkanut jarruttelulla toinen IVF.

Elämää ja vauvahaaveita varjostaa kilpirauhasen vajaatoiminta ja siihen liittyvät tpoab-vasta-aineet. Toinen lapsettomuuteemme vaikuttava tekijä on miehen siittiöissä, joista 5%:a on normaalimuotoisia, loput vähemmän normaalimuotoisia. Eli pikkuvikaa molemmissa.

Vaikka lapsi ja perhe onkin suurin haaveeni, en aio kirjoittaa tästä pelkkää lapsettomuusblogia, vaan yritän kirjoittaa lapsettoman ihmisen elämästä, sillä kyllähän tähän mahtuu paljon muutakin, kuten kissat, työ, käsityöt, leipominen, kirjat, liikunta, matkailu ja talohaaveet. Pitäähän ihmisellä olla tämän surun keskellä jotain, mistä iloita.

Toivottavasti viihdyt seurassani ja saat tästä jotain itsellesikin! :)

Antoisia lukuhetkiä toivotellen: Viljonka