Hän saapui rv 39+6

Hän on siis täällä, pitkänhuiskea poikamme. Synnytyskertomusta tuonnempana. Äiti on väsynyt, mutta onnellinen ja poika itse rauhallisuus. <3

Kirottu sf-mitta

Onkohan ketään, joka ei jossain kohtaa olisi huolissaan sf-mitasta, syystä tai toisesta? Tuo odottavia äitejä piinaava mitta oli minulla taas pompsahtanut yläkäyrän yläpuolelle. Tosin mittaaja oli tällä kertaa eri kuin kaikilla muilla kerroilla, joten sekin saattaa tehdä asiaan oman sävynsä (minusta tuntui, että se ei mitannut häpyluun reunasta tai ei ainakaan samasta kohtaa kuin minun oma neuvolatäti) ja vauva punki mittaustilanteessa itseään ulospäin. Tai sitten kyse oli siitä, että hän on vaan yksinkertaisesti ottanut siellä kasvuspurtin ja syntyy yli 5 kiloisena. Äh, kaikesta pitää ottaa stressiä. Vauvan sykkeet oli 140 ja oma verenpaine oli noussut, mutta ei huolestuttavasti.

Sitten toinen stressitekijä, joka omalta osaltaan selittää sf-mittaa, vauva ei ole vieläkään laskeutunut. Eli, synnytys ei ole lähimaillakaan tiedossa. Toisaalta minulla on asiaan liittyen hyvin kaksijakoinen fiilis, toisaalta en halua luopua mahasta, toisaalta uteliaisuus synnytystä ja vauvaa ja vauva-arkea kohtaan alkaa jo heräillä. Ahdistusta aiheuttaa tämä "välitila", jossa elän. Haluaisin jo päästä tästä välitilasta vauva-arkeen ja muuttamaan, mutta kaikkeen on vielä aikaa. Ei auta kuin kärvistellä välitilassa ja odotella.

Neuvolakuulumiset rv 37

Tänään oli äitiysneuvola. Mitään uutta ei auringon alla. Hemoglobiini oli noussut ja nyt se oli 117, verenpaine edelleen matalhko 107/72 sf-mitta 34cm (alle yläkäyrän, jee!!) ja vauva edelleen raivotarjonnassa, mutta ei kuitenkaan ole vielä laskeutunut. Neuvolatäti tulee käymään kuulemma viikko synnytyksen jälkeen kotona ja lastenneuvolassa mennään ekan kerran kaksi viikkoa synnytyksestä. Nämä ehditään siis hoitaa vielä täällä, mutta jälkitarkastusta pitää miettiä, missä sen hoitaisi.

Eli kaikki kunnossa. Valittelin puutuvia sormia, jotka on täysin puuduksissa aina aamuisin. Kuuluu kuulemma asiaan, kun alkaa nestettä kertymään kehoon. Sormet on muutenkin koko ajan sellaiset, että oikein sattuu, kun niitä koukistelee. Laihdutin ennen raskautta 10 kiloa pois, saavutin tosin painon jo reilu puoli vuotta ennen toista ivf-hoitoa. Laihtumisen jälkeen kihla- ja vihkisormus pyörivät sormessa ja sain pelätä, että ne tippuvat...no nyt ei ole sitä ongelmaa. Otin ne pois jo pari viikkoa sitten ja eilen kokeilin, niin eivät menneet enää edes sormeen. :D "Sinkkutyttönä" tässä sitten loppuaika elellään naimisissa olevan miehen kanssa ja vielä maha pystyssä ;)

Tyhjyys

Minut on vallannut tyhjyys. Kiinteistövälittäjä kävi, teki hinta-arvion ja laittoi kotimme myyntiin. Koko viikonlopun touhusimme, kun laitoimme asuntoa myyntikuntoon. Käynnin jälkeen istuin sohvalle ja mietin, että mitäs sitten. Tunnin siinä istuskelin ja mietin, mitä tekisin. Paljon on vielä valmisteltavaa, mutta en tällä hetkellä osaa oikein tarttua mihinkään. Paljon on tapahtumassa vielä, mutta ei juuri nyt. Olen jossain välitilassa, vauva syntyy kohta, muutamme kohta, pesen loput pienet vaatteet kohta, pakkaan sairaalalaukun kohta, juhannus on kohta, kaikki tuntuu tapahtuvan kohta, ei nyt.

Taidan keittää itselleni kupin teetä ja katsoa Dawson´s Creekiä yhden jakson netflixistä, kohta.

Pientä pintaremonttia

Huh, en ole edes ehtinyt kirjoittelemaan, niin paljon ollaan jännätty ja pohdittu ja lopulta rentouduttu.

Niinhän siinä sitten kävi, että puhelu, joka saatiin ja jonka lopputulosta jännättiin osoittautui kauhalliseksi onnea ja meidän pieni perheemme muuttaa elokuun alusta minun kotiseudulleni. Mies sai sieltä vuodeksi töitä ja näinpä me suuntaamme vauvan syntymän jälkeen paikkaan, joka tuntuu minusta kodille. Täällä, missä nyt asumme ja jonne aikoinamme (7vuotta sitten) tultiin työn perässä ei ole koskaan alkanut tuntua kodilta. Olen täällä toki ystävystynyt erilaisten ihmisten kanssa ja heitä minä jään ikävöimään, mutta alue ja seutu on jo peruskulttuuriltaan niin kaukana omastani, että en ole täällä tuntenut oloani missään vaiheessa mukavaksi. Olemme mieheni kanssa molemmat sosiaalisia ihmisiä, mutta sosiaalista verkostoa emme yrityksistä huolimatta ole onnistuneet luomaan. Kahvitteluystäviä ja kauppatuttuja toki on, mutta ei sellaisia kyläillään-tuttuja. Kaikilla tuntuu olevan niin valmiina jo ne omat piirit ja kyläily-ystävät, ettei uusille ole tarvetta ja juuri sellaista muualta tullut kaipaisi. Tämä ei ole pelkästään meidän tekemä huomio. Naapuriimme muutti vuosi sitten perhe, joka on huomannut aivan saman ilmiön. Tämä on hyvin vierasta minun kotiseudullani. Muualta muttanut otetaan avosylin vastaan ja hänet tutustutetaan omaan ystäväpiiriin, ettei vaan jää yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Uimahallin saunassa tutut ja tuntemattomat juttelevat toisilleen kuin olisivat tunteneet aina ja kaupasta ei selviä pois ilman, että vaihtaa pari sanaa myyjän kanssa hymyn kera. Tätä olen seitsemän vuotta kaivannut ja sen puutetta itsekseni itkenyt.

Toki haikealta tuntuu lähtökin. Olemme tämän päivää laittaneet kämppää kuntoon, sillä maanantaina tulee kiinteistövälittäjä arvioimaan asuntomme. Ostimme tämän silloin 7 vuotta sitten ja huolimatta edellä marmattamistani asioista tästä olemme tehneet itsellemme kodin, tätä on vaikea jättää, vaikka muutto olisi vauvan syntymän jälkeen ollut edessä joka tapauksessa. Olisihan se hieman huolestuttavaa, jos seitsemän vuotta elämässä ei missään tuntuisi. Asuntomme numero on 13 ja täällä olemme lapsettomuuden ja keskenmenojen kyyneleet vuodattaneet, joten ehkäpä kohtalo haluaa osoittaa meille, että nyt on muutoksen aika, alku uudelle elämälle, perhe-elämälle, taakse kääntää tuo epäonnen luku.

Saimme tietää tämän uutisen keskiviikkona, samana päivänä kävimme hakemassa vaunut ja matkarattaat. Ostettiin matkarattaat jo nyt, sillä ne ovat yhteensopivat meidän turvakaukaloomme. Näin ollen saamme turvakaukalon tarvittaessa pyörien alle, oikein kätevää (uskoisin). Tuona keskiviikkona kävimme myös rv36 ultrassa, jossa taas arvioitiin vauvan koko. Hänet arvioitiin nyt noin 3 kiloiseksi. Kohdunkaulassa ei ollut tapahtunut minkäänlaista elämää, joten lääkäri arvioi synnytyksen menevän lasketun ajan yli. Siivoilua, saunaa, seksiä ja pitkiä kävelylenkkejä saimme ohjeeksi. Miehen mielestä oikein oivat ohjeet, pitää noudattaa kuulemma päivittäin, minulta taisi mennä se kohta lääkärin ohjeistuksessa ohi. :D Ja edellisellä kerralla annettu ison pään diagnoosi osoittautui osittain vääräksi. Hän on kuulemma normaali pyöreäpäinen lapsi, korvien väli on isompi kuin viikot, mutta kokonaispäänympärys täysin viikkoja vastaava. Noh...olemme mieheni kanssa molemmat pyöreäpäisillä, niin mitäpä muuta voisikaan olettaa. :)

Nyt vaan sitten jännäämään tulevaa, aikamoinen rumba on vielä edessä...

Äitiysloma

Äitiysloma+minä=hahah ei kuulu yhteen...

...paitsi, että kyllä kuuluu, tänään olisi tuollaisen ihmeen ensimmäinen päivä. Uskomattomalle tuntuu, että olen sellaisen etapin saavuttanut tällä tiellä. Vuosi sitten kuukausi tuulimunatyhjennyksen jälkeen, jos joku olisi sanonut, että vuoden päästä olet äitiyslomalla, olisin nauranut ja pyytänyt lopettamaan vittuilun. Niinkin kliseinen lause kuin asioilla on tapana järjestyä alkaa pikku hiljaa tuntua ihan järkevälle, siihen vaan pitäisi osata luottaa, mutta ei siihen syvimmästä ahdingossa millään pysty. Saimme eilen sellaisen puhelun, joka toteutuessaan toisi onnellisuutemme äärimmilleen, mutta pessimistinen ei edes uskalla ajatella tuota vaihtoehtoa. Viikon sisällä ratkeaa, saammeko vielä hitusen onnea vai oliko se vaan kohtalon julmaa peliä. Ihan herkistää tälläisen hormonihirmun tälläisen suuret asiat.

Mutta sitten tilanteen varjopuolia...toinen rakkaista kissoistamme säikähti eilen Suomen kolmatta maalia mm-kisoissa tai oikeastaan meitä, kun hurrasimme, niin paljon, että säntäsi kauemmaksi ja sännätessään ponnisti mahani päältä. Vauva on liikkunut sen jälkeen tosi vilkkaasti (meillä meni yö miettiessä sitä puhelua) koko yön ja aamun. Kipuja ei ole eikä vuotoa. Nyt sitten arvon, että onko varmasti kaikki hyvin, vai pitäisikö tässä soittaa johonkin. Äitiyspolilla ne kysyy kysymykset, onko kipuja, onko vuotoa, liikkuuko vauva, kaikkiin joudun vastaamaan niin, että eivät he minua sinne varmaan ottaisi. Dopplerilla sydänäänet kuuluivat aamullakin normaalisti, joten pitäisiköhän minun vain unohtaa tapahtunut. Neuvolaan ajattelin soitella soittoajalla ja varmistaa, mutta jotenkin tuntuu turhalta käydä siellä äippäpolilla, jos mitään ei ole...kerran olen siellä jo turhaan käynyt ja vähän ne minuu kieroon katsoi, niin sillä kokemuksella en hinkuen ole menossa uudestaan. Hankalaa...

Lopuksi neuvolakuulumisia. Olen mahani kanssa mennyt koko ajan sf-mittoineni yläkäyrän yläpuolella, nyt kuitenkin mahan kasvu oli pysähtynyt, sillä vauva oli jo alkanut ankkuroidaan itseään lähtökuoppiin ja näin ollen mahakin olisi kuulemma laskeutunut. Pääsin käyrillä yläkäyrän alapuolelle, jee! :) Toinen hieno uutinen oli se, että neuvolatädin mielestä meidän vauva ei tuntunut käteen mitenkään isolta. Kävimme rv 28 ivf-alkuisen raskauden takia ultrassa, jossa tehtiin kokoarvio ja silloin arvio oli 1400g. Jos samaa käyrää tyyppi kasvaisi, olisi hän laskettuna ajankohtana n. 4,5kg. Mittausta kuulemma vääristi kuitenkin vauvan iso pää ja pitkä reisi, vartalo oli normaali. Olen repinyt stressiä siitä koosta sen jälkeen, mutta nyt 25 vuotta neuvolatyötä äitiysneuvolassa tehnyt terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että vauva ei tuntunut käteen isolta, joten voinen rentoutua. :) Hemoglobiini oli 110, verenpaineen 103/71 ja sykkeen keskiarvoksi tuli 140. Hyvän mielen käynti siis tällä kertaa. :)

Tauko

Hei vaan pitkän tauon jälkeen!

Täällä ollaan tukevasti raskaana edelleen, vaikka hiljaiseloa olenkin pitänyt. Nyt on menossa rv 34+1. Syy hiljaiseloon on totaalinen VÄSYMYS! Energinen keskiraskaus skippasi minut kokonaan. Olen kuluttanut kaiken irtoavan energiani töissä ja illat olen nukkunut tai itkenyt väsymystäni. Syy väsymykseeni on alhainen hemoglobiini ja alhainen verenpaine. Yhdistelmä on aika jäätävä, voin kertoa enkä kyllä suosittele kenellekään. Hemoglobiini on pyörinyt koko ajan 100 kieppeillä ja paineet oli viimeksi 103/65. Molemmat ovat perinnöllisiä tekijöitä äidin puolelta. Hauskaa, kun siskolla ei ole ollut kumpaakaan vaivana ja minulla on molemmat...niin se perimä vaan ohjaa. :) Neuvolassa ei olla asiasta huolissaan, sillä kaikilla ei vaan kuulemma hemoglobiini nouse. Mullakin rautaa menee 200mg/vrk.

No, väsymystilanne on pikku hiljaa korjautumassa, kun viime viikolla tajusin (ehkä aika voimakkaasti työkavereiden painostamana) jäädä sairaslomalle. Sisukkaana pohjoiskarjalaisena söi luonnetta luovuttaa, mutta ratkaisu oli enemmän kuin oikea. Olen vihdoin pääsemässä tilanteeseen, jossa voin vain nauttia raskaudesta ja pikkuisen möyrimisestä mahanahkan alla. Hän ei ole mikään potkija vaan enemmän sellainen möyrijä ja möngertäjä (ei saa mies jalkapalloilijaa :D). Eikä minulle sitten jäänyt lopulta sairaslomaakaan kuin 8 päivää ennen äitiyslomaa.

Nyt nautin ihanista aurinkoisista päivistä, terassiaamupaloista, hitaista kävelylenkeistä ja pienestä ihmisalusta, joka vielä hetken pitää minua yksiönään. <3

Uusi vuosi, uudet vaatteet

Hyvää tätä vuotta kaikille! Ja terveiset Pariisista! Kirjoittelen raskaana olemisesta ja matkustamisesta myöhemmin, mutta voin sanoa, että en lähde ulkomaille enää raskaana ollessa toista kertaa, ellei ole pakko, sen verran haastava reissu oli.

Mutta siis, Pariisiin maanantaina matkatessamme huomasin lentokentän peilistä omaavani mahan, siis mahan!!! Siis minä!!!! Ensin epäilin, että voisiko kyse olla lihomisesta, mutta kun ei minulle oikein ruoka ole edelleenkään maistunut ja monet jouluherkut (mm. suklaa) jäi kokonaan syömättä, eikä pyöristymistä ole tapahtunut muualla kuin mahan seudulla. Asiaa hieman tiedusteltuani ja pohdittuani päädyin siihen tulokseen, että kyllä tää vaan nyt on ihan raskaudesta johtuvaa mahaa. Kohtuhan on vielä tuolla alhaalla, mutta kyllä tuo koko vatsan seutu vähän on pyöristynyt. Tämä tapahtui kyllä ihan yhtäkkiä, kun vertaa otettuja mahakuvia toisiinsa. Olin kyllä lukenut, että se maha voi pompahtaa kuin yhdessä yössä ja näin tosiaan kävikin. Peilin ohittaessaan on aina pakko pysähtyä katsomaan tätä unelmaa, joka näyttäisi edelleen olevan toteutumassa <3

Kotiin palattuamme kokeilin siskoni antamia äitiysvaatteita ja näistä en enää luovu. Omia farkkuja en ole hetkeen edes yrittänyt jalkaan laittaa, leggingseillä ja löysillä mekoilla olen tähän asti pärjännyt, mutta reissussa huomasin leggingsienkin alkavan vähän kiristää. Taitaa olla vaatekaapin uudelleenjärjestely edessä. Katselin jo netistäkin ihania äitiysvaatteita, mutta kauhukseni huomasin, että ne maksaa ihan tosi paljon! Jotenkin tässä kohtaa käyttöikä ja hinta ei oikein kohtaa. Siskoni sanoi ostaneensa vaatteensa huutonetistä ja ihmettelin sitä, kun hän on täysi vaatefriikki, mutta joo, en ihmettele enää. Jotain kivaa ja omaa kuitenkin meinaan ostaa, mutta nähtävästi täytyy harkita tarkoin, mitä se on.

Omassa olossa ei juurikaan ole tapahtunut muutoksia...edelleen etova olo vaivaa, puolukoita tekee mieli ja suolasieniä, joita olen aina inhonnut. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää edelleen sekä paleltaa ja pissittää (yöllä käyn kahden tunnin välein pissillä). Kanasta on tullut täysin tabu, jopa sanana, myöskään meetvursti tai yrttimausteet eivät uppoa millään muotoa. Mutta kaiken kestän ja otan vastaan, tää on vihdoinkin se vuosi!

Nyt mahan viereen pötkölleen. Hyvää yötä!