Siellä hän oli tallessa ja turvassa. Vipelsi niin mahdottomasti, että ultraava kätilö ei meinannut pysyä mukana. Kätilö aina sanoi, että hupsis, sinne hän taas vilahti. Kova vipellys on kuulemma hyvä neurologinen merkki. Ultraus tehtiin vatsan päältä. Sanoi ennen ultrausta, että sinulta se varmaan jo onnistuu. En tiedä mihin viittasi, viikkoihin vai johonkin muuhun, mutta onnistui kyllä. Tyyppi jopa moikkasi meille siellä vipellyksen seassa ja saatiin ikuistettua se moikkaus myös kuvaksi kotiin. Yhteensä saatiin 5 kuvaa, joista kaksi oli niitä 4D-kuvia.
Hetkeksi hän siellä rauhoittui, että kätilö sai mitattua niskaturvotuksen, jota oli 0,7mm. Kuulemma hyvä luku. Käytiin myös kromosomitesteissä verikokeessa, sen tulokset kuullaan kolmen viikon päästä, jos siellä jotain hälyttävää on, muuten eivät soittele. Nyt sitten jännitetään kolmen viikon päästä jokaista puhelua. Kokoa hänellä oli 4,7cm ja laskettuaika näytti samaa kuin neuvolassa arvioitiin.
Nyt olen ollut hyvinkin rauhallinen yhden vuorokauden ja aina paniikin iskiessä katson vaan tuon pienen Lottopallomme kuvaa, jännää miten paljon rakkautta voikaan kokea jotain vielä niin uskomattomalta tuntuvaa kohtaan. Joululahjaostoksilla ollessamme mies halusikin sitten hurahtaneena näkemästään ostaa tulokkaalle pienen pienen bodyn. Ihanaa, kun sekin noin hurahtaa tuohon pieneen ihmeeseemme. <3
Etovan olon loppuminen ei ole täällä näköpiirissä. Rintavarustus on myös aika kovilla edelleen, ostin jopa yhden koon isommat liivit, mutta tuntuu, että onko nekään sopivat. Väsyttää ja paleltaa myös. Sitten huomasin, että tosiaan tuolta häpyluun yläpuolelta alkaa puskea pieni kumpu ulospäin, jopa mies sen näkee ja tuntee. Elintilaa siellä siis vain raivataan, hyvä niin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti