Joululahjamme AngelSounds-kotidobbleri

Tilattiin tuollainen ja heti kokeiltiin, kun tänään kuitenkin jo 12+1 ja lääkärineuvolassa iltapäivällä sydänäänet kuului helposti. Minä sain niitä ääniä tovin etsiä, mies löysi ne minuutissa. Hih! Toivottavasti tää nyt rauhottas minun hermoja, sillä perjantain levollisuus oli jo tänään tiessään. Lääkärineuvolassa kaikki oli kunnossa. Kerroin ja olen joka käynnillä kertonut ihan avoimesti huolistani ja peloistani tilanteen jatkumisen suhteen, niin kovasti he siellä yrittivät rauhoitella, miten ollaan jo turvallisilla viikoilla ja miten jos keskenmeno olisi tullakseen se mitä todennäköisemmin olisi tullut ennen 12. raskausviikkoa. Lopuksi lääkäri totesi vielä, että tavataan sitten seuraavan kerran raskausviikolla 26 (muistelisin) niin mielessäni lisäsin siihen "toivottavasti". On tää kumma, että minun päähäni ei mene, että olen raskaana. Itse puhun koko ajan tilanteesta, joka on päällä. Pitäisköhän tässä alkaa joka aamu sanomaan itselleen, että olen raskaana, jos se sitten uppoaisi tuonne korvien väliinkin paremmin. :D

Vilkas vipeltäjä

Siellä hän oli tallessa ja turvassa. Vipelsi niin mahdottomasti, että ultraava kätilö ei meinannut pysyä mukana. Kätilö aina sanoi, että hupsis, sinne hän taas vilahti. Kova vipellys on kuulemma hyvä neurologinen merkki. Ultraus tehtiin vatsan päältä. Sanoi ennen ultrausta, että sinulta se varmaan jo onnistuu. En tiedä mihin viittasi, viikkoihin vai johonkin muuhun, mutta onnistui kyllä. Tyyppi jopa moikkasi meille siellä vipellyksen seassa ja saatiin ikuistettua se moikkaus myös kuvaksi kotiin. Yhteensä saatiin 5 kuvaa, joista kaksi oli niitä 4D-kuvia.

Hetkeksi hän siellä rauhoittui, että kätilö sai mitattua niskaturvotuksen, jota oli 0,7mm. Kuulemma hyvä luku. Käytiin myös kromosomitesteissä verikokeessa, sen tulokset kuullaan kolmen viikon päästä, jos siellä jotain hälyttävää on, muuten eivät soittele. Nyt sitten jännitetään kolmen viikon päästä jokaista puhelua. Kokoa hänellä oli 4,7cm ja laskettuaika näytti samaa kuin neuvolassa arvioitiin.

Nyt olen ollut hyvinkin rauhallinen yhden vuorokauden ja aina paniikin iskiessä katson vaan tuon pienen Lottopallomme kuvaa, jännää miten paljon rakkautta voikaan kokea jotain vielä niin uskomattomalta tuntuvaa kohtaan. Joululahjaostoksilla ollessamme mies halusikin sitten hurahtaneena näkemästään ostaa tulokkaalle pienen pienen bodyn. Ihanaa, kun sekin noin hurahtaa tuohon pieneen ihmeeseemme. <3

Etovan olon loppuminen ei ole täällä näköpiirissä. Rintavarustus on myös aika kovilla edelleen, ostin jopa yhden koon isommat liivit, mutta tuntuu, että onko nekään sopivat. Väsyttää ja paleltaa myös. Sitten huomasin, että tosiaan tuolta häpyluun yläpuolelta alkaa puskea pieni kumpu ulospäin, jopa mies sen näkee ja tuntee. Elintilaa siellä siis vain raivataan, hyvä niin. :)

Np-ultrapaniikki

Kyllä, olen saanut kehiteltyä itselleni taas uuden paniikin...tämä lyhyt aika tähän asti ei ole tainnut muuta ollakaan. Meillä lähestyy np-ultra ja pelkään kovasti, että entä jos siellä ei enää ketään olekaan hengissä. Toinen pelko liittyy siihen, että jos siellä onkin joku niin entä jos sillä ei olekaan kaikki hyvin. Eihän nämä pähkäilemällä parane, mutta silti sitä vaan kerran päivään saa sen paniikin päälle. Yleisesti olen ihan levollinen, mutta paniikin iskiessä kahlaan netin läpi kaikesta kauheasta. Eipä kai tällä historialla muuta voi odottaakaan. Harmittaa ihan, kun ei voi vain olla ja nauttia.

Viikonloppu meni ihan ok. Omat siideritölkit, ne alkuperäiset alkoholittomat unohdin huoneeni kaappiin, toivottavasti äiti ei sitä mene penkomaan. Äiti kyllä vissiin aavisteli jotain, hän kysyi koko viikonlopun aikana varmaan viisi kertaa, mikä minulla on, valittelin väsymystä, ilmavaivoja ym. En tiedä menikö läpi. Juhlissa juominen sujui ihan ok, otin jopa viiniä hanasta ja boolia maljasta, mutta mies joi ne kaikki jossain nurkan takana. Ilmankos se oli aika humalassa :D. Baarissa vetelin puolestaan alkoholittomia drinkkejä. Ainut mokkelo, joka kävi oli onnenmaljat, olin niin hermostuksissani yllätysjuhlien onnistumisesta, että onnenmaljoja juodessa otin suullisen kuoharia suuhun. Tajusin asian heti ja sylkäisin sen takaisin. Mies näki tilanteen...toivottavasti muut eivät. :D

Nyt poksahteli taas ihan uudet viikot rv 11 tuli täyteen, 12. viikko alkoi. Väsymys ja etominen jatkuu edelleen, samoin palelu. Kana ei maistu edelleenkään, mutta jauhelihan tuoksu on ihana, voisin syödä sitä vaikka raakana, jos se olisi mahdollista. Aiemmin tuntunut painontunne alavatsassa on siirtynyt nyt ylemmäs, häpyluun päälle. Huolen olen tosin saanut siitäkin, että en tunne repäisykipuja enää. Niitä tuntui tossa rv8-9, mutta nyt on ollut hiljaista..yhtenä yönä tuli taas asentoa vaihtaessa repäisy, mutta muuten aika hiljaista...liekö normaalia..

No päivä kerrallaan sinne ultraan...

Perheviikonloppu

Meillä on tähän asti kovin salailuoperaatio edessä, perheviikonloppu. Harjoittelin viime viikonloppuna operaatiota ystävättäreni luona, ei se sekään ihan putkeen mennyt. Ystävättäreni yritti syöttää minulle juustoja ja leipää, jossa on pellavansiemeniä. Aika työ oli saada itseni tästä suosta eroon. No, päädyin sanomaan hänelle, että meillä on hoitokuviot päällä ja sen vuoksi olen alkanut jo noudattaa raskaana olevan ruokavaliota ja jättänyt myös alkoholin pois. Kyllähän hän suoraan sitten jossain kohtaa kysyi, että olenko raskaana, jätin kommentoimatta ja sanoin, että en kommentoi nyt, sillä en aio kommentoida asiaa myöhemminkään, kerron kyllä sitten joskus, jos on kerrottavaa. Tämän kokemuksen jälkeen olen kauhun sekaisin tuntein lähdössä PITKÄKSI viikonlopuksi äidin valvovien silmien alle.

Tilannehan olisi ihan jotenkin sumplittavissa muuten, mutta meillä on pikkuveljen yllätyssyntymäpäivät tiedossa. Syntymäpäivät, joissa tarjoillaan alkoholia, kanasalaattia (kana on edelleen minulle eiei-listalla), kylmäsavulohta ja juustokakkua. Kaikki minun lempiherkkujani, mutta miten junailen tilanteen, että nyt en niitä syökään. Otanko lautaselle ja syötän salaa miehelle vai.. Alkoholi on isoin ongelmani. Sen avulla äitini on vuosia tiedustellut, missä mennään. Hän soittaa kerran pariin viikkoon kyselläkseen, oliko viikonloppuna juhlia. Itse olen, harmikseni, ottanut tavaksi kommentoida, että: "ei, pari lasia viinä otettiin". Tai sitten esimerkiksi viime viikonlopusta hän kysyi, että onko pää kipeä, johon vastasin, ei, juhlimme maltillisesti. Nyt jos sitten en juokaan alkoholia, herää epäilys varmasti. Olen juoninut mukaan alkoholitonta siideriä, jonka pullotan tavan siideripulloon. Tämäkin on hölmöä ja hankalaa, mutta en yksinkertaisesti halua vielä sanoa mitään, en halua nostaa heidän toiveitaan, jos sitten kaikki ei ole/mene hyvin. Oman ongelman muodostaa toki myös tuo pyöristynyt vatsanseutu (siis ei sen pitäisi vielä olla muuta kuin turvotusta, mutta isolta tuo nyt näyttää ja tuntuu vaatteissa). Tämän tosin pystyy helposti peittämään löysemmillä vaatteilla...kun niitä vaan muistaa ottaa mukaan.

Suunnitelma on valmis myös aamuja varten. Edelleen aamuisin olen aika heikolla hapella, mutta viime viikonloppuna testasin, että viinirypäleiden ja pringlesien avulla pystyn suoriutumaan aamupalasta, kunhan vain nautin näitä eväitäni hyvissä ajoin ennen aamupalaa. Huh, saa nähdä mitä tästä tulee, tämän reissun jälkeen toivottavasti olemme valehtelumme tällä erää valehdelleet, tavalla tai toisella.