Minuu on nyt koskenut päähän parina päivänä... Liekö syynä sää, sataa ja on harmaata, niskahartiaseutu vai synarela. Edellisessä IVF-hoidossa ei ollut oikeestaan mitään sivuoireita, joten vaikee verrata. Menkat alkaa olla nyt ohi, joten keskiviikon ultrakäynti toteutuu suunnitellusti ja pistokset varmaan alkaa tuolloin myös.
Elämä 31-vuotiaana alkaa tälleen viikon jälkeen jo tuntua taas ihan normaalilta. Juoksu kulkee kivasti, paino on viikonlopun mässäilyjen jälkeen palautunut ennalleen ja töissä uudet oppilaat alkavat tottua pikku hiljaa minun tavoille. Syksy kun tulisi vielä kunnolla päälle tuoksuineen ja kirpeine aamuineen, niin mielihän olisi varsin pirteä.
Syksyyn toki liittyy aina tietynlaista haikeutta. Eilen näin ensimmäisen hanhiparven, joka suuntaa muille maille, kyynelhän siinä taas vierähti. Itse asun töiden takia paikkakunnalla, joka ei tunnu kodilta, oma koti on tuolla jossain kaukana. Sinne haluaisin vielä joskus palata, mutta tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Muuttolinnut puolestaan palaavat aina kotiin, niitä ei kukaan estä. Tästä syystä aina keväisin ja syksyisin muuttolinnut saavat kyynelkanavat auki, itkupilli... :D "Niinkuin muuttolinnun tie, ain elonpolku varmaan kotiin vie. Ja mielen lämmön suuren saa, tää kaunis armas synnyinmaa." Näihin tunnelmiin, saunasavuja tuoksutellen hyvää lauantai-iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti