Pp14 ja tukevasti raskaana.

Tänään tuli hcg-vastaus. Arvo pp12 oli 216!!!! "Mitä?" kysyin ja hoitaja toisti arvon. Edellisessä alkaneessa ja lopulta onnellisesti päättyneessä raskaudessa arvo oli 121,6. Tämähän on melkein tuplat. Huhheijaa. No nyt sit pitää vaan rauhassa (as if) odotella varhaisultraa. Kilpparivaivaisena tämä aika tulee olemaan piinaa, sillä keskenmenoriski on nelinkertainen normaaliin alkaneeseen raskauteen nähden.

Tässä tämä lyhyesti, nyt täytyy vähän sulatella ja tunnustella oloa :)

Pp13 hämmentävä ahdistava epävarmuus vai...?

Nyt on siis jo pp13. En ole ehtinyt kirjoittelemaan ja päivittelemään kuulumisia, sillä opinnot ovat vaihteeksi vieneet pikkumiehen rinnalla kaiken vapaa-ajan sikäli mikäli olen oirepohdinnoilta ja nippasujen kyttäilyltä pystynyt niihin keskittymään.

Suoraan siis asiaan. Ensiksi haluan nostaa esille sellaisen asian, että te, jotka tunnette minut IRL, niin älkää eleellä tai ilmeelläkään osoittako minulle vielä tietävänne mitään asiasta tai kertoko niille, ketkä eivät tätä blogia lue. Kiitos :) Mutta siis pp8 piirtyi raskaustestiin haaleaakin haaleampi haamuviiva, ovulaatio testi oli vahvempi kuin kontrolliviiva (joo, tein sellaisen, kun en ensin uskaltanut suoraan tehdä raskaustestiä, pöljä minä :D). Pp9 viiva oli jo selkeä ja Pp10 vahvistui entisestään. MUTTA pp12 viiva oli samanvahvuinen tai jopa haaleampi kuin pp10, joten näinköhän siellä ei jaksettukaan jatkaa pidemmälle. Eilen oli veritestipäivä ja huomenna soitetaan Naistenklinikalta tulos, se kertonee omaa tarinaa. Ajattelin myös tehdä viikkonäytöllisen testin huomisaamuna, sillä jos testit lähti haalenemaan pp12, niin eiköhän ne ole haalenneet entisestään huomenna.

Keltarauhastukena minulla on tässäkin kierroksessa ollut Lutinus. Se käskettiin lopettaa jo pp9. Mikä on minusta todella aikaisin! Minkälainen käytäntö muilla on ollut pakastealkionsiirrossa? Ja siis alkiohan oli siirrettäessä kaksi päivää vanha. Minulla oli kuitenkin edellisestä hoidosta 12/15 vanhaksi meneviä Lutinuksia, joten käytin ne jo alkuvaiheessa ja nyt sitten paketin loppuun. Näin ollen tänään on ensimmäinen Lutinukseton päivä! Vähän jännittää kuinka käy, sillä jos raskaus on hiipumaan päin, niin eiköhän tuo vuoto alkane tuolta tässä seuraavan kahden vuorokauden aikana viimeistään.

Syy, miksi päädyin tekemään raskaustestin jo noin aikaisin oli se, että tunsin vastaavia oireita edelliseen onnistuneeseen raskauteen nähden. Ylähuuli alkoi kihelmöimään pp7, painontunne tuli kuvioihin ja kohdun seutuvilla tuntui poraavaa, pistävää kipuilua yhdessä ja samassa kohdassa melkein alusta asti. Uteliaisuus vei siis vallan ja testi poltteli kaapissa turhan kovasti. Muuta oirehdinnasta sanottavaa on se, että ei oireita, ei edes rinnat ole kipeät, mikä aiheuttaakin suuren suurta huolta raskauden olemassa olosta ja sen jatkuvuudesta. No, jänniä päiviä elellään ja katsellaan tunti tai vessassa käynti kerrallaan, mitä tapahtuu. Ja huominen puheluhan antaa oman painoarvonsa tähän pähkäilyyn.

Olen siis hämmentynyt, ahdistunut ja epävarma.

Pp 6 ja tenttiin lukemisen ongelma

Piinapäivät ja tenttiin lukeminen ei ole omalla kohdallani toimiva yhdistelmä. Olen suunnitellut tarkoituksella tentin suorittamisen ja siihen valmistautumisen näille piinapäiville, että olisi jotain muuta ajateltavaa. Note to myself: VIRHE! Ei minun hermot tälläista kestä. Koko ajan ajatukset harhailevat tunnustelemaan ja kuulostelemaan omaa olotilaa. Sen verran olen lukemastani oppinut, että olen temperamentiltani selkeästi häiriöaltis, eikä keskittymiskykynikään ole kaikista vahvimmillaan. Persoonallisuuteni pyörii neuroottisuuden keskilinjan yläpuolella sävyttyen jonkinmoisella pessimistisyydellä. :D

Olen tässä kehoani tarkkaillessa miettinyt taas niitä onnellisia, jotka eivät tätä tietä joudu kulkemaan. Kuinka paljon helpommalla elämässä selviäisikään, kun voisi lapsiasiassa vain päättää lisääntyvänsä. En vieläkään koe mitenkään reiluna asetelmaa, että toiset voivat päättää itse, milloin tekevät lapsen ja kuinka monta niitä tekevät. Itse saan lapsia, jos saan ja joku toinen päättää kuinka monta niitä maksimissaan annetaan (tai sitten suurella rahalla joutuu lukumäärään vaikuttamaan). Vaikka meillä onkin nyt ihanaakin ihanempi pikkumies, ei se lapsettomuuden piru ole minusta mihinkään muuttanut, siellä se elelee ja piippua vetelee ja savu tulee aika ajoin sanonko mistä.

Oireista sen verran, että niitä ei ole. Olevinaan tunnen välillä painontunnetta alavatsalla ja pieniä nippasuja, mutta ne ovat enemmän hakemalla haettuja tuntemuksia kuin todellisia. Erona edelliseen onnistuneeseen se, että silloin oli jo jonkinsortin repäisykivut kuvioissa ja rinnat kipeät. Nyt rinnat eivät ole ollenkaan kipeät. Väsymys ja ärtymys valtaa mielialaa, mutta ne ovat keltarauhastuen mukanaan tuomia iloja.

Näissä tunnelmissa täällä tänään.

Pp4 mietteet 2.IVF, 1. PAS

Taas olisi pp4. Viimeksi tuoresiirrossa olin kirjoitellut oireistani, että rinnat kipeät, väsyttää, ei juuri muita oireita. No nyt tällä erää väsyttää, mutta rinnat eivät ole juurikaan kipeet. Kramppeja ei ole tuntunut, pientä poraavaa tunnetta vasemmalla alamahassa, mutta muuten ei mitään. Poraileva tunne on onnistuneessa tuoresiirrossa alkanut vasta myöehmmin, joten en usko, että se olisi sitä itseään. Alaselkää juilii menkkamaisesti.

Mielenkiintoista on se, että nuorempi karvakorvamme viihtyy taas kahden vuoden tauon jälkeen sylissä. :D Apuhautoja on siis palannut <3

Edelliseen kierrokseen tai kierroksiin verrattuna olotila on hyvin erilainen. Aiemmin ahdistus, epätoivo ja pelko olivat voimakkaasti läsnä. Panokset olivat kovat. Nyt kun aamupäivät menee pikkumiehen kanssa touhutessa ja illat opiskellessa, ei aikaa jää oikein nunnuttaa tuota alkiota. Aiemmin olen puhunut siirretyille alkioille ja silitellyt alavatsaa sekä kokenut suurta kiintymystä jo pelkkään alkioon. Nyt olo on jotensakin epätodellinen, onko sinne edes siirretty mitään. Keskiviikko tuntuu ihan unelta. Suurta tunnesidettä siirrettyyn alkioon ei ole ehtinyt kaikessa hässäkässä muodostua ja pelkäänkin nyt sen vaikuttavan kiinnittymismahdollisuuksiin. :D Olo on vähän sellainen "katsellaan"-olo. Varmasti mahdollinen pettymys on kova ja oma surutyö senkin eteen on tehtävä, mutta lähtökohdat ovat täysin eri edellisiin verrattuna, onhan meillä jo tämä pikkumies, emme jää mahdollisesti epäonnistuessamme lapsettomiksi.

Kyllä sitä vaan pysähtyy monesti ihmettelemään tuota pikkumiestä. Mikä ilo ja onni hän onkaan. Tänäänkin hän kävellä töpsytteli vauvauinnin jälkeen pois pukuhuoneista sulattaen omalla isäntämeiningillään äidin sydämen, niinkuin joka päivä. <3

Yksi huurteinen, kiitos

Huh, opiskelut vie voimat, eikä ehdi kirjoitella tänne mitään. No, nyt eletään siis dpo3, kp18 ja tänään oli siirto!

Ovulaatio oli tässä kierrossa kummallinen oireineen, limoja ei ollut juuri nimeksikään ja kipu oli kova kolme päivää...en tiedä liekö stressi vaikuttanut asiaan. Mutta siis luonnonkiertoon tehtiin, kp10 kävin ultrattavana ja siellä oli 14mm follikkeli, limakalvo kolmikerroksinen ja 8mm paksu. Ilmeisesti hyvä. Ovulaatiotesti näytti sunnuntaina kp15 plussaa ja maanantain soiton perusteella siirto suunniteltiin tälle päivälle.

Lähdettiin koko revohka kello 6.30 liikenteeseen kohti Helsinkiä, pikkumies nukkui lähes koko menomatkan, huh, onneksi! Naistenklinikalla siirto oli 13.30 ja ajoissa ehdittiin. Siellä minut tuli kutsumaan sisälle hoitaja, joka on ollut mukana kaikissa punktiosta ja siirroissa. Samassa isomies ja pikkumies tulivat käytävää pitkin odotushuoneeseen. Hoitaja kyseli siinä kuulumisia ja sanoin, että ihan hyvää kiitos kuuluu, tuollahan tuo edellisen kerran saalis tuleekin isänsä kanssa. Hoitaja sitten kyseli pikkumiehen ikää huoneeseen kävellessä ja muuta small talkia, samalla silitellen minua kädestä. Koin sen erittäin ystävälliseksi eleeksi ja tunsin olevani yksilö, en pelkkä potilas. "Nakkikioskille" tilaus ja samalla sain tietää, että meidän kuudesta jäljellä olevasta lottopallosta kaksi oli otettu sulamaan, molemmat selvisivät, toinen jatkaa viljelyä blastoksi ja toinen siirrettiin, pakkaseen jäi 4. Toimenpiteen jälkeen hoitaja halusi vielä tulla katsomaan pikkumiestä. Jälkeen päin juteltiin miehen kanssa asiasta ja mietittiin, että onhan se varmaan noille hoitajille kiva nähdä välillä niitä työn tuloksiakin, kun niitä ei varmaan muuten näe...sähkömiehet tai talonrakentajat voivat katsella työnsä jälkeä, mutta nuo ivf-hoitajat eivät useinkaan varmaan pääse oman työn tuloksia tarkastelemaan.

No, nyt on Huurteinen matkassa ja yhteinen matka alkanut...nähtäväksi jää kauanko se kestää...<3