Eilen oli varhaisultra, viikkoja 7+3. Käynti oli muuton vuoksi uudessa, minulle vanhassa sairaalassa, mutta molemmille uudella osastolla. Henkilökunta oli aivan ihana ja hyvä mieli jäi heistä. Niinhän siinä kävi, että mukaan lähti kuvia ja äitiysneuvolakortti. Lääkäri löysi heti huurteisen pienokaisen kohdusta ja sykekin oli näkyvillä heti. <3
Tällä kertaa tyyppi esiteltiin minulle eka, viimeksi isämiehelle. Uskomatonta, että tämän siirron tulos näyttää tällä hetkellä niin hyvältä kuin voi. Turhaan olin viikkonäytöllisten testien viikoista huolissani, tyyppi vastasi kooltaan viikkoa 7+5. (Tosin en tiedä pitäisikö liian isosta koosta olla huolissaan...toisaalta mittaaminen tässä vaiheessa on hankalaa ja mittavirheitä syntyy, niin en osaa hirmu huolissani olla.) Aivan uskomatonta, en voi uskoa, että kaikkien niiden vuosien pettymysten, odotusten, jonotusten ja keskenmenojen jälkeen tämä ihme voisi tapahtua meille toisen kerran. Olen hämmentynyt ja kiitollinen ja samaan aikaan surullinen kaikkien niiden puolesta, joilla se ensimmäinenkin ihme on vielä matkalla.
Tänään soitin jo äitiysneuvolaankin, ihan mukavalle kuulosti tämäkin täti, vaikka ikävä edellistä kohtaan on suuren suuri, hän oli viime raskauden suuri tuki ja turva. Toivottavasti saan rakennettua tämänkin kanssa yhtä hyvän luottamussuhteen. :)
Pikkumies on varmaan kovin ihmeissään, kun äiti on koko ajan sohvalla, kärsii kuvotuksesta tai nukkuu. Ruokailut ovat hankalaakin hankalampia, mitään ei tee mieli ja pikkumiehen syöttäminen menee pillimehujen voimalla. Miedot ruoat maistuu, kuten kinkkukiusaus, mannapuuro, pinaattikeitto ja voimakkaat hajut sekä maut ovat täysin kiellettyjen listalla. Ystäväni aamunpelastukset (mehukatin puristettavat välipalat) ovat tulleet taas tutuiksi, muuten sängystä ylöspääsy olisi täysin mahdotonta. Näillä eväin viikonloppuun. Mukavaa viikonloppua kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti