Elän edelleen piinapäiviä, niin se vaan menee, ei pää vielä suostu uskomaan, että raskausviikoilla voitaisi olla. Raskausviikkojen laskemisesta en ole tässä tapauksessa varma. Tuoresiirrossahan se oli ihan selvä homma, mutta tässä kohtaa en tiedä. Jos viikot lasketaan siirrosta, niin kahden päivän ikäinen alkio 16.9. siirtopäivänä tuottaisi laskettavaksi nyt viikot 5+1. Sitten taas, jos ne lasketaan edellisistä kuukautisista, niin viikkoja olisi kasassa 5+2. Itse ehkä mieluummin laskisin siirrosta, sillä tässä tapauksessahan tiedetään alkion oletettu ikä. Ei sitä tietysti ihan metsään mennä, vaikka laskettaisi kuukautisista, yhden päivän ero.
Nyt on rintavarustus tajunnut jutun juonen, on alkanut tuntumaan arkuutta (tosin aika pientä) ja muhkeutta. Imetyksen jälkeen harmittelin, kun rintaliivit ovat jääneet himpun verran isoiksi, niin eipä tarvitse harmitella enää. Pitää yrittää kaivella esille taas ne edellisen raskauden isommat kupit. Nyt kun rinnat ovat jutussa mukana, on hieman helpompi yrittää suhtautua asiaan optimistisemmin. Samoin huonovointisuus on tullut satunnaisesti seuralaisekseni, kuinka sitä ehdin hetken jo kaipaamaankin, kun pelkäsin, että onko kaikki hyvin. Hassua vaan on se, että huonovointisuus on kuvioissa jo nyt. Pikkumiehen kohdalla huonovointisuus pukkasi mukaan rv 6+5, muistan tarkasti sen perjantain, kun ensimmäisen kerran tunsin töissä, että nyt on muuten tosi huono olo. Tällä kertaa huono-oloaallot ovat olleet voimakkaampia iltaisin, saa nähdä mihin suuntaan ne menevät.
Meillä on ollut tänään oikea kitinäpäivä, pikkumies nousi ilmeisesti väärällä jalalla sängystä, kun mikään ei ole ollut tänään hyvin. Aamupäivä meni vielä jotenkin päin, kun ulkoiltiin, siellä harmitti vain paksut vaatekerrokset, jotka hankaloittivat liikkumista. Iltapäivä onkin päiväunien jälkeen mennyt ihan poskelleen. Äiti ei ole yhtään ymmärtänyt leikkien ideaa, tossut eivät ole pitäneet pystyssä ja kissatkaan eivät antaudu siliteltäviksi (en ihmettele, vähän on rajua rakkautta :D). No, välillä on päiviä, jolloin lastakin saa ketuttaa ja tänään taitaa olla yksi niistä. Ketutuspäivä yhdistettynä äidin huonovointisuuteen ja väsymykseen ei vaan ole kovin menestyksekäs yhtälö, joten yhteentörmäyksiltä ei voitu välttyä. Onneksi isämies tuli pelastamaan tilanteen ja molemmat saivat ymmärrystä osakseen. Saa nähdä mitä tässä vielä tulee eteen, jos tilanne etenee toivotunlaisesti. Onneksi pikkumies on temperamentiltaan positiivisella mielialalla varustettu, niin nämä hankalat päivät jäävät hyvien rinnalla harvinaisemmiksi, toivottavasti ainakin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti