Etomista vai kuvitelmaa?

Nyt parina päivänä olen huomannut, että jos ruokailujen väli venähtää turhan pitkäksi, alkaa hillitön etominen. Tällaista ei ole ollut edellisissä pätkäraskauksissa, niin pohdin, miten suuri osa omalla halulla ja mielikuvituksella on tämän tuntemuksen kanssa. Aiemmista kerroista jäin kaipaamaan nimenomaan pahoinvointia ja nyt, kun sitä tuntuu, niin epäilen kuvittelevani sen. Vuosien varrella olen saanut kehiteltyäni itselleni varmasti koko raskausoireiden kirjon, olematta kuitenkaan raskaana. Nyt olenkin joutunut oikein miettimään, että ajattelinko pahaa oloa ennen sen tuntemista vai vasta sen jälkeen. Vastausta en ole saanut, raja on niin hämärä. Tänään oli lenkin jälkeen hyvin lähellä, ettei tarvinnut alkaa yökkimään. Mielikuvitustako? No, lähipäivät antanevat suuntaa siihen.

Eilen meillä oli iltatilaisuus, jossa tarjottiin illasbuffet juomineen. En ole tyypiltäni kovinkaan lasiin sylkevää sorttia ja jännitinkin etukäteen illan sujumista. Mukana juhlimassa oli miehen lisäksi kaksi ystävää. Suunniteltiin etukäteen, miten mies aina sopivassa tilanteessa siemailisi minun viinilasistani, jolloin epäilykset eivät heräisi. Olimme kyllä hoitokustannuksiin vedoten jo keksineet, että lähdemme autolla ja minä olen hävinnyt kivi-paperi-sakset-kisan ja joutunut kuskiksi, mutta olen aina ennen ottanut siitä huolimatta ruoan kanssa yhden lasillisen viiniä. Paikan päälle saavuttuamme päätin kuitenkin, että ei aleta kikkailla mitenkään, minä en vaan juo, enkä tee asiasta mitään numeroa. Ilta meni loistavasti ja iso <3 ystävilleni, jotka eivät sanallakaan maininneet asiasta mitään. Kyllähän he saattoivat aavistaa asian laidan, mutta minusta oli hienoa, että asiasta ei kuitenkaan puhuttu tai mahdollista aavistusta ilmeelläkään osoitettu.

On tämä vaikeaa, mutta kuitenkin aika ihanaa, varsinkin, jos tuo pahoinvointi on todellista, tulee tunne, että kaikki on toistaiseksi ihan hyvin.