Tiemme vei eilen Naistenklinikalle Helsinkiin, jossa minun pienet pallerot sijaitsevat tällä hetkellä. Mietittiin odotushuoneessa, että ei olla melkein kahteen vuoteen oltu niin lähellä niitä meidän omia pienokaisia kuin mitä nyt oltiin.
Käynnin syy oli siis pakastealkiosiirron suunnitteleminen. Käytiin läpi onnistunut raskaus ja siitä seurannut synnytys. Samalla lääkäri kyseli hoitohistoriaamme. Kerroin ensimmäisestä (minulle tärkeästä) raskaudesta, joka keskeytyi viikolla 5+ jotain ja tuulimunaraskaudesta 2013. Tässä kohtaa lääkäri hymähti, että ihanko se laskettiin raskaudeksi se ensimmäinen, yleensä näin varhain keskenmenneitä ei lasketa. Mitä? Tässä kohtaa minua alkoi lääkärin suhtautuminen ärsyttää ja se tunne ei muuttunut muuksi koko käynnin aikana. Joo, voi olla että neiti/rouva lääkärin oppikirja ei laske näin varhain keskenmennyttä raskautta raskaudeksi, mutta minulle se oli se kaikkein ensimmäinen viiva tikussa ja ulos tullut möntti ja minä lasken sen raskaudeksi. Tässä kohtaa voisi soveltaa sitä pienemmän haitan periaatetta, kummasta on enemmän haittaa, siitä, että potilas pitää raskaan, mutta tärkeän muiston arvokkaana vai siitä, että potilas tietää lääketieteellisen raskauden määritelmät
No sitten tutkittiin ja minulta löytyi vasemmasta munasarjasta joku munasarjan viereinen kysta, jonka ei pitäisi vaikuttaa...hmm...vaikuttaa mihin? Raskautumiseen, ovuloimiseen, mihin, se jäi kysymättä. Aiemmin meille on tehty yksi pakastealkionsiirto lääkkeelliseen kiertoon ja jos tämä loppuunmennyt raskaus olisi mennyt kesken, oli suunnitteilla tehdä mahdollinen pas lääkkeelliseen kiertoon, sillä minä en ovuloi pco-tyyppisten munasarjojen vuoksi välttämättä joka kierrossa. Lääkäri käski jo hoitajan kirjoittaa valmiiksi ohjeet lääkkeelliseen pas:oon, mutta vilkaistuaan ultralla paikkoja totesi limakalvon olevan riittävän paksu (sattui eilen ovulaatioaika) ja vasemmasta munasarjasta löytyi ehkä pieni keltarauhanen (huomio sanalla ehkäja pieni!!). Siinä hän alkoi tivaamaan minulta kierron säännöllisyyttä, johon vastasin totuudenmukaisesti, että 30 - 37 päivää. Lääkäri totesi sen olevan tarpeeksi säännöllinen ja tivasi vielä, että onko se säännöllisempi kuin ennen synnytystä, vastasin, että ei minun mielestäni. Tämän keskustelun perusteella lääkäri totesi, että siirto tehdään luonnolliseen kiertoon. Kysyi hän minulta, että mitä mieltä olen ja sanoin, että haluan ratkaisun, joka on paras mahdollinen onnistumisen kannalta ja pco-tyyppisten munasarjojeni vuoksi minulla on sellainen käsitys, että lääkkeellinen on parempi. Tähän lääkäri totesi, että niin, se voi olla riskinä, että luonnoliseen kiertoon tehtynä ei välttämättä onnistu, mutta onpahan kokeiltu. Siis HÄH? Minun alkioillani lähdetään kokeilemaan jotain, joka ei välttämättä onnistu, ottaen huomioon, että ne alkiot eivät välttämättä edes selviä sulatuksesta! Nostin esille vielä sen tosiasian, että minulle on alun alkaen suunniteltu lääkkeellistä pas:a. Tämän johdosta lääkäri soitti konsultoivan puhelun toiselle lääkärille, joka oli sitä mieltä, että luonnollinen ehdottomasti (lääkäri sanoi puhelussa, että potilaalla on säännöllistynyt kierto synnytyksen jälkeen...mitä??? En minä niin sanonut.). Lopulta minulle ei enää annettu muuta mahdollisuutta kuin siirto luonnolliseen kiertoon. Lutinus reseptin sain, wuhuu!
Ei siinä, ymmärrän, että luonnollinen on aina parempi vaihtoehto, mutta mitä jos en ovuloikaan, mitä jos testi näyttää plussaa, mutta munarakkula ei puhkeakaan (näin on käynyt ja verikokein todistettu)? Onko siitä haittaa siirretyn alkion kannalta? (Kysyinkin tätä asiaa ja heille kuulemma merkityksellistä on vain ovulaatiotestin plussa.) Mitä jos minun kehoni taas feilaa, kuten aina tällä polulla? Todella ahdistunut mieli jäi. Tuntuu, että ne siellä Helsingissä haluaa saada kulutettua meidän alkiot mahdollisimman nopeasti, että saavat meidät pois jaloista, kun ei tuoda alueelle verotulojakaan. Ärsyttää.
Nyt sitten odotellaan kierron alkavan ja ovulaatiotestin näyttävän plussaa. Sittenpä taas mennään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti