Äitiysloma

Äitiysloma+minä=hahah ei kuulu yhteen...

...paitsi, että kyllä kuuluu, tänään olisi tuollaisen ihmeen ensimmäinen päivä. Uskomattomalle tuntuu, että olen sellaisen etapin saavuttanut tällä tiellä. Vuosi sitten kuukausi tuulimunatyhjennyksen jälkeen, jos joku olisi sanonut, että vuoden päästä olet äitiyslomalla, olisin nauranut ja pyytänyt lopettamaan vittuilun. Niinkin kliseinen lause kuin asioilla on tapana järjestyä alkaa pikku hiljaa tuntua ihan järkevälle, siihen vaan pitäisi osata luottaa, mutta ei siihen syvimmästä ahdingossa millään pysty. Saimme eilen sellaisen puhelun, joka toteutuessaan toisi onnellisuutemme äärimmilleen, mutta pessimistinen ei edes uskalla ajatella tuota vaihtoehtoa. Viikon sisällä ratkeaa, saammeko vielä hitusen onnea vai oliko se vaan kohtalon julmaa peliä. Ihan herkistää tälläisen hormonihirmun tälläisen suuret asiat.

Mutta sitten tilanteen varjopuolia...toinen rakkaista kissoistamme säikähti eilen Suomen kolmatta maalia mm-kisoissa tai oikeastaan meitä, kun hurrasimme, niin paljon, että säntäsi kauemmaksi ja sännätessään ponnisti mahani päältä. Vauva on liikkunut sen jälkeen tosi vilkkaasti (meillä meni yö miettiessä sitä puhelua) koko yön ja aamun. Kipuja ei ole eikä vuotoa. Nyt sitten arvon, että onko varmasti kaikki hyvin, vai pitäisikö tässä soittaa johonkin. Äitiyspolilla ne kysyy kysymykset, onko kipuja, onko vuotoa, liikkuuko vauva, kaikkiin joudun vastaamaan niin, että eivät he minua sinne varmaan ottaisi. Dopplerilla sydänäänet kuuluivat aamullakin normaalisti, joten pitäisiköhän minun vain unohtaa tapahtunut. Neuvolaan ajattelin soitella soittoajalla ja varmistaa, mutta jotenkin tuntuu turhalta käydä siellä äippäpolilla, jos mitään ei ole...kerran olen siellä jo turhaan käynyt ja vähän ne minuu kieroon katsoi, niin sillä kokemuksella en hinkuen ole menossa uudestaan. Hankalaa...

Lopuksi neuvolakuulumisia. Olen mahani kanssa mennyt koko ajan sf-mittoineni yläkäyrän yläpuolella, nyt kuitenkin mahan kasvu oli pysähtynyt, sillä vauva oli jo alkanut ankkuroidaan itseään lähtökuoppiin ja näin ollen mahakin olisi kuulemma laskeutunut. Pääsin käyrillä yläkäyrän alapuolelle, jee! :) Toinen hieno uutinen oli se, että neuvolatädin mielestä meidän vauva ei tuntunut käteen mitenkään isolta. Kävimme rv 28 ivf-alkuisen raskauden takia ultrassa, jossa tehtiin kokoarvio ja silloin arvio oli 1400g. Jos samaa käyrää tyyppi kasvaisi, olisi hän laskettuna ajankohtana n. 4,5kg. Mittausta kuulemma vääristi kuitenkin vauvan iso pää ja pitkä reisi, vartalo oli normaali. Olen repinyt stressiä siitä koosta sen jälkeen, mutta nyt 25 vuotta neuvolatyötä äitiysneuvolassa tehnyt terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että vauva ei tuntunut käteen isolta, joten voinen rentoutua. :) Hemoglobiini oli 110, verenpaineen 103/71 ja sykkeen keskiarvoksi tuli 140. Hyvän mielen käynti siis tällä kertaa. :)

Tauko

Hei vaan pitkän tauon jälkeen!

Täällä ollaan tukevasti raskaana edelleen, vaikka hiljaiseloa olenkin pitänyt. Nyt on menossa rv 34+1. Syy hiljaiseloon on totaalinen VÄSYMYS! Energinen keskiraskaus skippasi minut kokonaan. Olen kuluttanut kaiken irtoavan energiani töissä ja illat olen nukkunut tai itkenyt väsymystäni. Syy väsymykseeni on alhainen hemoglobiini ja alhainen verenpaine. Yhdistelmä on aika jäätävä, voin kertoa enkä kyllä suosittele kenellekään. Hemoglobiini on pyörinyt koko ajan 100 kieppeillä ja paineet oli viimeksi 103/65. Molemmat ovat perinnöllisiä tekijöitä äidin puolelta. Hauskaa, kun siskolla ei ole ollut kumpaakaan vaivana ja minulla on molemmat...niin se perimä vaan ohjaa. :) Neuvolassa ei olla asiasta huolissaan, sillä kaikilla ei vaan kuulemma hemoglobiini nouse. Mullakin rautaa menee 200mg/vrk.

No, väsymystilanne on pikku hiljaa korjautumassa, kun viime viikolla tajusin (ehkä aika voimakkaasti työkavereiden painostamana) jäädä sairaslomalle. Sisukkaana pohjoiskarjalaisena söi luonnetta luovuttaa, mutta ratkaisu oli enemmän kuin oikea. Olen vihdoin pääsemässä tilanteeseen, jossa voin vain nauttia raskaudesta ja pikkuisen möyrimisestä mahanahkan alla. Hän ei ole mikään potkija vaan enemmän sellainen möyrijä ja möngertäjä (ei saa mies jalkapalloilijaa :D). Eikä minulle sitten jäänyt lopulta sairaslomaakaan kuin 8 päivää ennen äitiyslomaa.

Nyt nautin ihanista aurinkoisista päivistä, terassiaamupaloista, hitaista kävelylenkeistä ja pienestä ihmisalusta, joka vielä hetken pitää minua yksiönään. <3

Uusi vuosi, uudet vaatteet

Hyvää tätä vuotta kaikille! Ja terveiset Pariisista! Kirjoittelen raskaana olemisesta ja matkustamisesta myöhemmin, mutta voin sanoa, että en lähde ulkomaille enää raskaana ollessa toista kertaa, ellei ole pakko, sen verran haastava reissu oli.

Mutta siis, Pariisiin maanantaina matkatessamme huomasin lentokentän peilistä omaavani mahan, siis mahan!!! Siis minä!!!! Ensin epäilin, että voisiko kyse olla lihomisesta, mutta kun ei minulle oikein ruoka ole edelleenkään maistunut ja monet jouluherkut (mm. suklaa) jäi kokonaan syömättä, eikä pyöristymistä ole tapahtunut muualla kuin mahan seudulla. Asiaa hieman tiedusteltuani ja pohdittuani päädyin siihen tulokseen, että kyllä tää vaan nyt on ihan raskaudesta johtuvaa mahaa. Kohtuhan on vielä tuolla alhaalla, mutta kyllä tuo koko vatsan seutu vähän on pyöristynyt. Tämä tapahtui kyllä ihan yhtäkkiä, kun vertaa otettuja mahakuvia toisiinsa. Olin kyllä lukenut, että se maha voi pompahtaa kuin yhdessä yössä ja näin tosiaan kävikin. Peilin ohittaessaan on aina pakko pysähtyä katsomaan tätä unelmaa, joka näyttäisi edelleen olevan toteutumassa <3

Kotiin palattuamme kokeilin siskoni antamia äitiysvaatteita ja näistä en enää luovu. Omia farkkuja en ole hetkeen edes yrittänyt jalkaan laittaa, leggingseillä ja löysillä mekoilla olen tähän asti pärjännyt, mutta reissussa huomasin leggingsienkin alkavan vähän kiristää. Taitaa olla vaatekaapin uudelleenjärjestely edessä. Katselin jo netistäkin ihania äitiysvaatteita, mutta kauhukseni huomasin, että ne maksaa ihan tosi paljon! Jotenkin tässä kohtaa käyttöikä ja hinta ei oikein kohtaa. Siskoni sanoi ostaneensa vaatteensa huutonetistä ja ihmettelin sitä, kun hän on täysi vaatefriikki, mutta joo, en ihmettele enää. Jotain kivaa ja omaa kuitenkin meinaan ostaa, mutta nähtävästi täytyy harkita tarkoin, mitä se on.

Omassa olossa ei juurikaan ole tapahtunut muutoksia...edelleen etova olo vaivaa, puolukoita tekee mieli ja suolasieniä, joita olen aina inhonnut. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää edelleen sekä paleltaa ja pissittää (yöllä käyn kahden tunnin välein pissillä). Kanasta on tullut täysin tabu, jopa sanana, myöskään meetvursti tai yrttimausteet eivät uppoa millään muotoa. Mutta kaiken kestän ja otan vastaan, tää on vihdoinkin se vuosi!

Nyt mahan viereen pötkölleen. Hyvää yötä!

Joululahjamme AngelSounds-kotidobbleri

Tilattiin tuollainen ja heti kokeiltiin, kun tänään kuitenkin jo 12+1 ja lääkärineuvolassa iltapäivällä sydänäänet kuului helposti. Minä sain niitä ääniä tovin etsiä, mies löysi ne minuutissa. Hih! Toivottavasti tää nyt rauhottas minun hermoja, sillä perjantain levollisuus oli jo tänään tiessään. Lääkärineuvolassa kaikki oli kunnossa. Kerroin ja olen joka käynnillä kertonut ihan avoimesti huolistani ja peloistani tilanteen jatkumisen suhteen, niin kovasti he siellä yrittivät rauhoitella, miten ollaan jo turvallisilla viikoilla ja miten jos keskenmeno olisi tullakseen se mitä todennäköisemmin olisi tullut ennen 12. raskausviikkoa. Lopuksi lääkäri totesi vielä, että tavataan sitten seuraavan kerran raskausviikolla 26 (muistelisin) niin mielessäni lisäsin siihen "toivottavasti". On tää kumma, että minun päähäni ei mene, että olen raskaana. Itse puhun koko ajan tilanteesta, joka on päällä. Pitäisköhän tässä alkaa joka aamu sanomaan itselleen, että olen raskaana, jos se sitten uppoaisi tuonne korvien väliinkin paremmin. :D

Vilkas vipeltäjä

Siellä hän oli tallessa ja turvassa. Vipelsi niin mahdottomasti, että ultraava kätilö ei meinannut pysyä mukana. Kätilö aina sanoi, että hupsis, sinne hän taas vilahti. Kova vipellys on kuulemma hyvä neurologinen merkki. Ultraus tehtiin vatsan päältä. Sanoi ennen ultrausta, että sinulta se varmaan jo onnistuu. En tiedä mihin viittasi, viikkoihin vai johonkin muuhun, mutta onnistui kyllä. Tyyppi jopa moikkasi meille siellä vipellyksen seassa ja saatiin ikuistettua se moikkaus myös kuvaksi kotiin. Yhteensä saatiin 5 kuvaa, joista kaksi oli niitä 4D-kuvia.

Hetkeksi hän siellä rauhoittui, että kätilö sai mitattua niskaturvotuksen, jota oli 0,7mm. Kuulemma hyvä luku. Käytiin myös kromosomitesteissä verikokeessa, sen tulokset kuullaan kolmen viikon päästä, jos siellä jotain hälyttävää on, muuten eivät soittele. Nyt sitten jännitetään kolmen viikon päästä jokaista puhelua. Kokoa hänellä oli 4,7cm ja laskettuaika näytti samaa kuin neuvolassa arvioitiin.

Nyt olen ollut hyvinkin rauhallinen yhden vuorokauden ja aina paniikin iskiessä katson vaan tuon pienen Lottopallomme kuvaa, jännää miten paljon rakkautta voikaan kokea jotain vielä niin uskomattomalta tuntuvaa kohtaan. Joululahjaostoksilla ollessamme mies halusikin sitten hurahtaneena näkemästään ostaa tulokkaalle pienen pienen bodyn. Ihanaa, kun sekin noin hurahtaa tuohon pieneen ihmeeseemme. <3

Etovan olon loppuminen ei ole täällä näköpiirissä. Rintavarustus on myös aika kovilla edelleen, ostin jopa yhden koon isommat liivit, mutta tuntuu, että onko nekään sopivat. Väsyttää ja paleltaa myös. Sitten huomasin, että tosiaan tuolta häpyluun yläpuolelta alkaa puskea pieni kumpu ulospäin, jopa mies sen näkee ja tuntee. Elintilaa siellä siis vain raivataan, hyvä niin. :)

Np-ultrapaniikki

Kyllä, olen saanut kehiteltyä itselleni taas uuden paniikin...tämä lyhyt aika tähän asti ei ole tainnut muuta ollakaan. Meillä lähestyy np-ultra ja pelkään kovasti, että entä jos siellä ei enää ketään olekaan hengissä. Toinen pelko liittyy siihen, että jos siellä onkin joku niin entä jos sillä ei olekaan kaikki hyvin. Eihän nämä pähkäilemällä parane, mutta silti sitä vaan kerran päivään saa sen paniikin päälle. Yleisesti olen ihan levollinen, mutta paniikin iskiessä kahlaan netin läpi kaikesta kauheasta. Eipä kai tällä historialla muuta voi odottaakaan. Harmittaa ihan, kun ei voi vain olla ja nauttia.

Viikonloppu meni ihan ok. Omat siideritölkit, ne alkuperäiset alkoholittomat unohdin huoneeni kaappiin, toivottavasti äiti ei sitä mene penkomaan. Äiti kyllä vissiin aavisteli jotain, hän kysyi koko viikonlopun aikana varmaan viisi kertaa, mikä minulla on, valittelin väsymystä, ilmavaivoja ym. En tiedä menikö läpi. Juhlissa juominen sujui ihan ok, otin jopa viiniä hanasta ja boolia maljasta, mutta mies joi ne kaikki jossain nurkan takana. Ilmankos se oli aika humalassa :D. Baarissa vetelin puolestaan alkoholittomia drinkkejä. Ainut mokkelo, joka kävi oli onnenmaljat, olin niin hermostuksissani yllätysjuhlien onnistumisesta, että onnenmaljoja juodessa otin suullisen kuoharia suuhun. Tajusin asian heti ja sylkäisin sen takaisin. Mies näki tilanteen...toivottavasti muut eivät. :D

Nyt poksahteli taas ihan uudet viikot rv 11 tuli täyteen, 12. viikko alkoi. Väsymys ja etominen jatkuu edelleen, samoin palelu. Kana ei maistu edelleenkään, mutta jauhelihan tuoksu on ihana, voisin syödä sitä vaikka raakana, jos se olisi mahdollista. Aiemmin tuntunut painontunne alavatsassa on siirtynyt nyt ylemmäs, häpyluun päälle. Huolen olen tosin saanut siitäkin, että en tunne repäisykipuja enää. Niitä tuntui tossa rv8-9, mutta nyt on ollut hiljaista..yhtenä yönä tuli taas asentoa vaihtaessa repäisy, mutta muuten aika hiljaista...liekö normaalia..

No päivä kerrallaan sinne ultraan...

Perheviikonloppu

Meillä on tähän asti kovin salailuoperaatio edessä, perheviikonloppu. Harjoittelin viime viikonloppuna operaatiota ystävättäreni luona, ei se sekään ihan putkeen mennyt. Ystävättäreni yritti syöttää minulle juustoja ja leipää, jossa on pellavansiemeniä. Aika työ oli saada itseni tästä suosta eroon. No, päädyin sanomaan hänelle, että meillä on hoitokuviot päällä ja sen vuoksi olen alkanut jo noudattaa raskaana olevan ruokavaliota ja jättänyt myös alkoholin pois. Kyllähän hän suoraan sitten jossain kohtaa kysyi, että olenko raskaana, jätin kommentoimatta ja sanoin, että en kommentoi nyt, sillä en aio kommentoida asiaa myöhemminkään, kerron kyllä sitten joskus, jos on kerrottavaa. Tämän kokemuksen jälkeen olen kauhun sekaisin tuntein lähdössä PITKÄKSI viikonlopuksi äidin valvovien silmien alle.

Tilannehan olisi ihan jotenkin sumplittavissa muuten, mutta meillä on pikkuveljen yllätyssyntymäpäivät tiedossa. Syntymäpäivät, joissa tarjoillaan alkoholia, kanasalaattia (kana on edelleen minulle eiei-listalla), kylmäsavulohta ja juustokakkua. Kaikki minun lempiherkkujani, mutta miten junailen tilanteen, että nyt en niitä syökään. Otanko lautaselle ja syötän salaa miehelle vai.. Alkoholi on isoin ongelmani. Sen avulla äitini on vuosia tiedustellut, missä mennään. Hän soittaa kerran pariin viikkoon kyselläkseen, oliko viikonloppuna juhlia. Itse olen, harmikseni, ottanut tavaksi kommentoida, että: "ei, pari lasia viinä otettiin". Tai sitten esimerkiksi viime viikonlopusta hän kysyi, että onko pää kipeä, johon vastasin, ei, juhlimme maltillisesti. Nyt jos sitten en juokaan alkoholia, herää epäilys varmasti. Olen juoninut mukaan alkoholitonta siideriä, jonka pullotan tavan siideripulloon. Tämäkin on hölmöä ja hankalaa, mutta en yksinkertaisesti halua vielä sanoa mitään, en halua nostaa heidän toiveitaan, jos sitten kaikki ei ole/mene hyvin. Oman ongelman muodostaa toki myös tuo pyöristynyt vatsanseutu (siis ei sen pitäisi vielä olla muuta kuin turvotusta, mutta isolta tuo nyt näyttää ja tuntuu vaatteissa). Tämän tosin pystyy helposti peittämään löysemmillä vaatteilla...kun niitä vaan muistaa ottaa mukaan.

Suunnitelma on valmis myös aamuja varten. Edelleen aamuisin olen aika heikolla hapella, mutta viime viikonloppuna testasin, että viinirypäleiden ja pringlesien avulla pystyn suoriutumaan aamupalasta, kunhan vain nautin näitä eväitäni hyvissä ajoin ennen aamupalaa. Huh, saa nähdä mitä tästä tulee, tämän reissun jälkeen toivottavasti olemme valehtelumme tällä erää valehdelleet, tavalla tai toisella.