Äitiysloma

Äitiysloma+minä=hahah ei kuulu yhteen...

...paitsi, että kyllä kuuluu, tänään olisi tuollaisen ihmeen ensimmäinen päivä. Uskomattomalle tuntuu, että olen sellaisen etapin saavuttanut tällä tiellä. Vuosi sitten kuukausi tuulimunatyhjennyksen jälkeen, jos joku olisi sanonut, että vuoden päästä olet äitiyslomalla, olisin nauranut ja pyytänyt lopettamaan vittuilun. Niinkin kliseinen lause kuin asioilla on tapana järjestyä alkaa pikku hiljaa tuntua ihan järkevälle, siihen vaan pitäisi osata luottaa, mutta ei siihen syvimmästä ahdingossa millään pysty. Saimme eilen sellaisen puhelun, joka toteutuessaan toisi onnellisuutemme äärimmilleen, mutta pessimistinen ei edes uskalla ajatella tuota vaihtoehtoa. Viikon sisällä ratkeaa, saammeko vielä hitusen onnea vai oliko se vaan kohtalon julmaa peliä. Ihan herkistää tälläisen hormonihirmun tälläisen suuret asiat.

Mutta sitten tilanteen varjopuolia...toinen rakkaista kissoistamme säikähti eilen Suomen kolmatta maalia mm-kisoissa tai oikeastaan meitä, kun hurrasimme, niin paljon, että säntäsi kauemmaksi ja sännätessään ponnisti mahani päältä. Vauva on liikkunut sen jälkeen tosi vilkkaasti (meillä meni yö miettiessä sitä puhelua) koko yön ja aamun. Kipuja ei ole eikä vuotoa. Nyt sitten arvon, että onko varmasti kaikki hyvin, vai pitäisikö tässä soittaa johonkin. Äitiyspolilla ne kysyy kysymykset, onko kipuja, onko vuotoa, liikkuuko vauva, kaikkiin joudun vastaamaan niin, että eivät he minua sinne varmaan ottaisi. Dopplerilla sydänäänet kuuluivat aamullakin normaalisti, joten pitäisiköhän minun vain unohtaa tapahtunut. Neuvolaan ajattelin soitella soittoajalla ja varmistaa, mutta jotenkin tuntuu turhalta käydä siellä äippäpolilla, jos mitään ei ole...kerran olen siellä jo turhaan käynyt ja vähän ne minuu kieroon katsoi, niin sillä kokemuksella en hinkuen ole menossa uudestaan. Hankalaa...

Lopuksi neuvolakuulumisia. Olen mahani kanssa mennyt koko ajan sf-mittoineni yläkäyrän yläpuolella, nyt kuitenkin mahan kasvu oli pysähtynyt, sillä vauva oli jo alkanut ankkuroidaan itseään lähtökuoppiin ja näin ollen mahakin olisi kuulemma laskeutunut. Pääsin käyrillä yläkäyrän alapuolelle, jee! :) Toinen hieno uutinen oli se, että neuvolatädin mielestä meidän vauva ei tuntunut käteen mitenkään isolta. Kävimme rv 28 ivf-alkuisen raskauden takia ultrassa, jossa tehtiin kokoarvio ja silloin arvio oli 1400g. Jos samaa käyrää tyyppi kasvaisi, olisi hän laskettuna ajankohtana n. 4,5kg. Mittausta kuulemma vääristi kuitenkin vauvan iso pää ja pitkä reisi, vartalo oli normaali. Olen repinyt stressiä siitä koosta sen jälkeen, mutta nyt 25 vuotta neuvolatyötä äitiysneuvolassa tehnyt terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että vauva ei tuntunut käteen isolta, joten voinen rentoutua. :) Hemoglobiini oli 110, verenpaineen 103/71 ja sykkeen keskiarvoksi tuli 140. Hyvän mielen käynti siis tällä kertaa. :)